1.5.2011

Mario Reading: Nostradamuksen aikakirjat
Y2K:n jälkimainingeissa erilaisilla maailmanlopun ennustuksilla on kysyntää. Vielä jos ne ennustukset saa jotenkin nivottua salaseuroihin, uskontoon ja aatelissukuihin, ollaankin mukavasti Hollywood-tunnelmissa. Nostradamuksen ennustukset ovat viimeisen vuosikymmenen aikana saaneet kovasti lisää kiinnostusta, ja hollilla oleva vuosi 2012 on mayojen maailmanloppu - joskin maailma ei ilmeisesti lopukaan, vaan sykli alkaa alusta. Mikä on sinänsä harmillista, sillä apokalypsi on paljon raflaavampaa kuin uusi alku.


Mario Readingia on verrattu Dan Browniin: molemmat pyörivät Ranskan alueella vanhoissa kirkoissa, käsittelevät pyhimyksiä ja salakirjoituksia, ja vehtaavat salaseurojen kanssa. Readingin ansioksi on tosin todettava se, että hän mitä ilmeisimmin on tehnyt pohjatyönsä ja tutkimuksensa itse, kun taas Dan Brown on napsinut parhaat palat toisten keksimästä tarinasta. (Eikä siinä mitään, niinhän toimitaan koko ajan. Hiukan vain pani ärsyttämään se hypetys mitä Dan Brownin ympärille kehitettiin, mies itse kun ei mitään originelliä ollut tuottanut - kunhan teki elokuvakäsikirjoituksen parikymmentä vuotta vanhoista teksteistä. Plagiointisyytökset Brown voitti vuonna 2007.)

No. Ei tämä Readinginkaan tuotos mitään korkeakulttuuria ole, mutta eipä sen ole tarkoituskaan olla. Henkilöhahmot ovat ohuehkoja (joskin ansioksi on luettava päähahmon kehittyminen tarinan aikana), siirtymät lyhyitä ja juonenkuljetus ajoittain hyvinkin epäuskottavaa, mutta Hollywoodiin suuntaavalta käsikirjoitupohjalta sitä voinee odottaakin. Ihan mukiinmenevästi viihdyttävä yhden illan ihme; mustalaisia, goottilaisia kirkkoja, salamurhaaja, tutkija, aina askeleen jäljessä olevia tyhmiä poliiseja ja tietysti loppuratkaisuksi cliffhanger, joka jää odottamaan jatko-osaa. Itse asiassa tämä onkin trilogian ensimmäinen osa.

Toivon vaan kovasti, ettei elokuvasarjan pääosaan valita Tom Hanksin kaltaista lussukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...