23.11.2009

Hormonilla hymyä huuleen

Tämä syksy on ollut jotenkin paljon valoisampi kuin viime vuoden syksy. Onko syynä parempi sopeutuminen, helppo syyslukukausi, lapsen ikä... en tiedä. Veikkaisin kuitenkin vahvasti sen puolesta, että olemme koko perhe syöneet vahvaa D-vitamiinivalmistetta (20µg) syksyn alusta lähtien. D-vitamiinin terveysvaikutuksista on viime aikoina puhuttu paljon, ja lista sen vaikutusalueesta kasvaa koko ajan (tiedän juu, mainossivusto, mutta siellä on aika kattavasti selostettu kuin monitahoinen aine on kyseessä).

Minulla oli jossain joskus tallella jonkinlainen sivusto, jolle oli koottu reippaiden yliannosten sivuvaikutuksia. Pahus vieköön, se on hävinnyt jonnekin... Joka tapauksessa; homman idea oli siinä, että vasta noin tuhatkertaiset annokset alkoivat tuottaa ikäviä, joskin ohimeneviä sivuvaikutuksia. Jostain kumman syystä Suomessa D:n saantisuositukset ovat edelleen aikamoisen matalalla tasolla, vaikka lienee pitkälti jo yleisessä tiedossa, etteivät suositellut annokset (7,5µg/10µg) valtaosalla väestöstä täyty. Suositellut päiväannokset vaihtelevat hämmentävästi 10µg:sta jopa 250µg:aan päivässä lähteestä riippuen. Suomessa Valtion ravitsemuslautakunta määrittelee suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi aikuiselle 50 µg/vrk.

Suosituksia olisi tosiaankin varaa nostaa, mutta sitä ei tehdä. Nostamisesta on puhuttu jo vuosia, mutta toiminta on jäänyt leukojenlouskutuksen asteelle, vaikka hyvin tiedetään suomalaisten kärsivän varsinkin pimeään aikaan d-vitamiinin puutteesta. Ajatellaanko sitten, että yllytetään kansa syömään rasiamargariinia ja rasvaista kalaa, ja kuitataaan saantitarve sillä? Ikävä kyllä se ei kuitenkaan taida riittää...

*****

D-vitamiinihan ei nimestään poiketen ole vitamiini laisinkaan, vaan hormoni. Sille vain joskus annettiin nimeksi vitamiini ja nimike on pysynyt - ehkä tottumuksesta, ehkä siksi, että ihmisten on helpompi ymmärtää vitamiininpuute kuin hormoninpuute. ;)

19.11.2009

Joulun odotusta

Marraskuun tultua ja joulukuun lähestyessä alkavat myös erinäiseet tingeltangelit soida niin kauppakeskuksissa, televisiomainoksissa kuin radiossakin. Tämän kaupallisen kulutushysterian keskellä haluaisin vinkata erittäin hyvästä ja tärkeästä tahosta: Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Joulupuu-keräyksestä. Pienellä vaivalla ihan jokainen meistä voi auttaa tuomaan jouluiloa lapsille, joille se ei ehkä muuten olisi mahdollista.

Joulupuu-keräys toteutetaan yhteistyössä paikallisen Nuorkauppakamarin, yhteistyöyritysten sekä paikallisen sosiaaliviraston tai muun yhteiskunnallisen toimijan (esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton) kanssa. Samalla annetaan yksityisille ihmisille mahdollisuus kokea antamisen ilo lahjoittamalla uusi, joko ostettu tai omatekoinen lahja haluamalleen lapselle.

Nuorkauppakamarit organisoivat lahjojen keräämisen mm. järjestämällä keräyspisteitä helppojen kulkuteiden varrelle esim. paikallisiin ostoskeskuksiin. Lahjat toimitetaan paikalliselle sosiaalivirastolle tai muulle toimijalle, joka huolehtii lahjojen jakamisesta oikeisiin osoitteisiin eli vähäosaisille lapsille ja nuorille.

Lahjat ovat konkreettinen avustus ja menevät kokonaan perille 100% varmuudella. Näin jokainen pääsee vaikuttamaan siihen, että yhä useampi lapsi kokee tänä jouluna hieman onnellisemman juhlan.


Haastan jokaisen blogini lukijan osallistumaan SNKK:n keräykseen sopivaksi katsomallaan tavalla. Haastetta sopii levittää myös eteenpäin. :)


EDIT:
Lisään saman otsikon alle toisen mukavan projektin, Tiimarin Joulumieli-kampanjan. Ensi viikon lopulla ehtii vielä myymälöihin askartelemaan, jollei itse kotona halua väkertää.

10.11.2009

Lumi


Eteläänkin saatiin vähän lunta. Tai räntäähän se kai noin teknisesti on, mutta kutsun lumeksi kuitenkin.



Maisema on heti paljon kauniimpi, kun maa on valkoisena. Valoisampi, rauhallisempi...



Tämäkään lumi tuskin pysyy kovin montaa päivää, joten yritän nauttia siitä täysin siemauksin. Valoisa aika tosin kuluu nyt pitkälti töissä, mutta jos vaikka vielä viikonloppuna olisi lunta, voisi lähteä pellolle tallustelemaan.



Lapset ovat päiväkodissa nauttineen onnesta soikeana lumesta. Kuulemma ensimmäisenä lumipäivänä oli pieniä neniä liiskattu rivissä ikkunaan, kun odotettiin lumileikkejä. Nyt päiväkodin maa on kurainen ja ruskea, mutta jotenkin ne ipanat saavat revittyä riemua kivikoviksi tallautuneista ja hiekkaisista lumikimpaleista.
Osaavat keskittyä olennaiseen.



Sain itseni jo viime viikolla kiinni joulun ajattelemisesta. Ostin joululehdenkin, ja nyt on sentään vasta marraskuu. Shame on me.


Mitä lumi merkitsee sinulle? Onko se talven kohokohta ja riemu vai masennuksen paikka?

6.11.2009

Piikkijonossa tyhmyys tiivistyy

Kävin tänään jonottamassa itselleni H1N1-rokotteen. Satuin eilen surffailemaan kotikaupunkini nettisivuilla ja huomasin, että kaupunki rokottaa terveysalan opiskelijat, jotka joko ovat kentällä tai menossa kentälle. Ja minullahan alkaa harjoittelu maanantaina. Ei muuta kuin toiselle puolelle kaupunkia tentin jälkeen jonottamaan. Jonoa oli ihan kiitettävästi, kun tulin puoliltapäivin paikalle, ja seisoskellessa tuli äkkiä kylmä. Kuuma tee termosmukissa auttoi tosin jonkin verran, mutta kieltämättä kadehdin sitä erästäkin jonottajaa, joka oli varustautunut kahdella lämpökerrastolla ja toppapuvulla.

Jonotuksen aikana sai näppärästi seurailtua ihmisten toimintaa. Jonon loppupäässä pidettiin hajurakoa toisiin, oltiin nätisti rivissä ja katseltiin lattiaa, kattoa, seinää tai mitä nyt milloinkin. Kunhan ei ainakaan sitä vieressä jonottavaa ihmistä. Mitä pidemmälle jono kulki, sitä enemmän siihen alkoi pakkautua ihmisiä, kunnes vähän ennen terveysaseman ovia jono muuttui massaksi, joka jutteli keskenään. Varsin positiivista siis.

Vähemmän positiivista oli joidenkin ihmisten julmettu härskiys. Kun ei kiinnosta jonottaa, tungetaan röyhkeästi suoraan ovelle ja haistatellaan niille, jotka kehtaavat asiasta huomauttaa. Ihmetyttää suunnattomasti se omanapainen minäminäminä -asenne, joka jotenkin oikeuttaa Juuri Minut menemään ohi siinä, missä toiset jonottavat liki kolme tuntia omaa vuoroaan. Kyllä, kolme tuntia ulkona. Onneksi ei ollut pakkasta. (Toisaalta ymmärrän osin niitä ohittajiakin, ei siellä ulkona ilokseen aikaa kuluttanut varpaita kylmettämässä.)

On ihan ymmärrettävää, että lapset ja raskaana olevat pääsevät jonon ohi, mutta en ihan hahmota sitä, miksi terveydenhoitoalan henkilökunnan ja riskiryhmäläisten pitäisi päästä jonon ohi. Kyllä kai yksi aikuinen ihminen jonottaa siinä missä muutkin, olettaen, että hänellä on kaksi tervettä jalkaa ja ymmärrys laittaa vaatteet päälle?

Mutta tulipa jonotettua, ja kolmen ja puolen tunnin odotuksen jälkeen sain piikin käsivarteeni. Mies saa piikin ensi viikon riskiryhmärokotuksessa. Lapsen tilanne onkin sitten hieman epäselvä; yli 3-vuotiaana hän kuuluu kolmanteen (vai neljänteen?viidenteen? - ei näistä pysy selvillä...) ryhmään, jonka rokotukset alkavat viikolla 48, jos alkavat. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että lapsen päiväkodissa on jo varmistettuja sikainfluenssatapauksia, eli rokotteet eivät ainakaan tässä kaupunginosassa missään tapauksessa ehdi ajoissa.

*****

Vaikka piikin otinkin, minulla on edelleen hieman ristiriitaiset tunnelmat asiasta. Jos olisin kotona lapsen kanssa, en välttämättä olisi piikkiä ottanut, sillä silloin olisin todennäköisesti pystynyt omalla huolellisuudella välttämään tartunnan. Mutta kun lapsi on päiväkodissa ja minä harjoittelussa, on riski vain vähän turhan suuri. Ja toki on rehellisesti myönnettävä, että taannoinen pikkutytön kuolema pisti hieman ajattelemaan.

Aika näyttää, mikä on totuus H1N1-epidemiassa, valitettavasti vain aina on niin pirun helppo olla jälkiviisas. Kristallipallojen hankkiminen taas onkin hieman hankalampaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...