Kun useamman lapsen äiti kertoo kokemuksistaan, häntä kuunnellaan tarkasti ja kunnioittaen, sillä hänellä on Kokemusta. Kun yhden lapsen äiti kertoo kokemuksistaan, häntä kuunnellaan hienoinen hymynkare suupielessä ja hymähdetään, "Odotas vain, kyllä sinäkin sitten opit, kun..."
Miksi ihmeessä?
Eihän yhden lapsen äiti toki voi tietää, miltä tuntuu raskauspahoinvoinnin kourissa kaitsea uhmaikäistä tai riidellä murkun ja ekaluokkalaisen kanssa vauvaa imettäessä. Mutta on ihan yhtä mahdollista, että yhden lapsen äidillä on enemmän kokemusta koliikista, allergioista, tahtoiästä ja jaetusta vanhemmuudesta kuin usean lapsen äidillä. Toisaalta, ainokaisen äidillä voi olla päivitetyt tiedot vauvan kehityksestä, ravitsemussuosituksista, liikenneturvasta ja vakuutuksista, joille usean lapsen äiti huitaisee kädellä, "onhan noita kaiken maailman, hyvin on tähänkin asti pärjätty."
Pohdin
idealismin menetystä maaliskuussa, ja se nousi tässä jokunen aika sitten uudestaan mieleeni, nyt hieman toisesta näkökulmasta. Tottakai on selvää, että lapset ovat erilaisia, ja useamman lapsen vanhemmat joutuvat sumplimaan vanhemmuuttaan erilaisilla tavoilla, mutta eihän se tarkoita yhden lapsen vanhempien olevan jotenkin vähempiarvoisia. Kokemuksen määrä ei välttämättä ole suoraan verrannollinen viisauteen.
Voin ihan reilusti myöntää, että tämä asia nyppii. Minua suoraan sanottuna vituttaa, että ajatusteni ja kokemusteni yli kävellään, ja että mielipiteideni väheksyminen perustellaan toteamalla jotain ylimalkaista uusista kirjoista. En pidä siitä, että minuun suhtaudutaan alentuvasti - varsinkaan jonkun noin typerän asian perusteella kuin lapsiluku.
No, ehkäpä sitten jos joskus teemme toisen lapsen, voin alkaa "hyväntahtoisesti" kertoa yhden lapsen äideille Elämän Tosiasioita, ja siirtää näin kaunista perinnettä eteenpäin.
Tai sitten en.