21.4.2012

Kukkahattukaupasta päivää

Uusimmassa Tiede-lehdessä (4/2012) oli varsin puhutteleva pääkirjoitus. Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki pohti jääkiekkokulttuurin henkistä alennustilaa varsin suorin sanoin, ja minä nyökyttelin koko tekstin läpi. Erityisesti kolahti tämä pätkä:

Kovia otteita kannattavat niin kiekkopomot, valmentajat kuin väkivaltaan totutettu enemmistö yleisöstä. Tappeluja pidetään lähes luonnonlakina: Jääkiekko on kovaa eikä ilman kovuutta ole jääkiekkoa. Jos et hyväksy tappelua, olet kukkahattutäti.  
Kiekkoväkivallan selittely lajin luonteella ja yleisön toiveella on täyttä roskaa. Onko kukaan nähnyt pesäpalloilijoiden mätkivän toisiaan mailoilla? Miksei rugbyssä tai amerikkalaisessa jalkapallossa esiinny joukkotappeluita? Eikä nyrkkeilyottelussakaan lyödä vastustajaa pillin vihellyksen jälkeen.
Minä olen mielelläni kukkahattutäti, varsinkin tässä asiassa. Kentänlaitaraivo muutenkin on käsittämätön käyttäytymismalli, ja on suorastaan pöyristyttävää, missä mittakaavassa sitä esiintyy. Jossain on jotain hiukan pielessä, jos harrastustoiminnan johtoportaalta lähtetään kaikille vanhemmille sähköposti, jossa kehotetaan isiä ja äitejä pitämään suunsa kiinni tai poistumaan (kuten saimme taannoin todistaa - ei, kyse ei ollut jääkiekosta...). Voi hyvin kysyä, mistä ne lasten huonot käytöstavat sitten juontavat juurensa, jos kentän laidalla isä tai äiti karjuu naama punaisena antamaan vastustajalle pataan... On ihan turha kiukutella ja kitistä sen jälkeen, kun itse on perseilyn esimerkkinä.

Jos minä ja puolisoni olemme jostain hartaasti samaa mieltä, niin jääkiekosta - tai siis siitä, että lapsemme ei sitä tule harrastamaan. Laji näyttäytyy meille molemmille aggressivisena öykkäröintinä, joka ei millään tavalla edistä lapsen tervettä kasvua (disclaimer, ihan tarpeeksi on tullut vieressä seurattua). Valitettavasti samoja piirteitä on muissakin joukkuelajeissa.

Toisaalta, lasten harrastukset ovat juuri sitä, minkälaisiksi me vanhemmat annamme niiden muodostua. Sitä voisi hyvällä syyllä pohtia, miksi kilpailukyky, menestyminen ja tulosvastuullisuus ovat tässäkin niin perhanan tärkeässä osassa.

(Jukka Ruukin pääkirjoitus luettavissa PDF-muodossa täällä. Linkki avautuu uuteen ikkunaan)

18.4.2012

Kevätpipa

Tilasin alkukeväästä Handusta aivan hurmaavia neulojan koruja. Ilulle kävi kuitenkin koruja postittaessa pieni sekaannus, ja tilauksen selvittelyn jälkeen sain oikean korun (kullankeltaisen vyyhtikaulakorun violettien nappikorvisten kaveriksi) ynnä "pienen hyvityksen", kuten Ilu itse asian ilmaisi.


9.4.2012

Jämäsukat

Yllätyksekseni lapseni itse asiassa tykästyi vallan käyttämään tekemiäni sukkia, vaikka ne olivatkin aivan liian isot. Päätin siis käyttää tilaisuutta hyväkseni ja tikutella jämänöttösistä uudet, oikeamman kokoiset sukat. Lapsi sai itse valita jämäkeristä mieleisensä, ja tulos olikin sitten sen mukainen...


7.4.2012

Miten jaksaa, kun ei enää jaksa, mutta on vaan pakko?

Facebookissa kiertää Mari Saario -nimisen henkilön kirjoittama julkinen teksti yhden erityislapsen perheen tappelusta byrokratiaa vastaan. Tarina kertoo hyvin karua kieltään siitä, mitä korulauseet ja hyvinvointiyhteiskunta tarkoittavat käytännössä ja miten loppuun tavallinen perhe voidaan lomakeviidakossa ajaa. Irvokkaintahan koko tilanteessa on se, että yhteistyöllä kunta saisi paljon enemmän aikaan niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä, mutta se ei taida kiinnostaa.

Kirjoittaja mainitsee tehneensä tekstin jaettavaksi, siksi uskallan sen tähän laittaa.

*****

Miten puolivuotiaasta vauvasta tuli uhka pehmeiden arvojen kaupungille

Mari Saario 7.4.2012
Perheeseen syntyy toivottu vauva, äiti jää äitiyslomalle, sisarukset ovat innoissaan, isä remontoi taloa, asuntolainaa maksellaan ja senttejä venytetään kattamaan uusi perheenjäsen, niin kuin kymmenissä tuhansissa suomalaisperheissä joka vuosi. Ei mitään kiiltokuvaelämää, mutta usko siihen, että kyllä niistä arjen huolista aina eteenpäin mennään, päivä kerrallaan.

Joka vuosi tuhannet suomalaiset perheet noista kymmenistä tuhansista saavat itselleen lapsen, joka on jollain tavalla erilainen - erityislapsi. Vammainen, sanottaisiin arkipuheessa. Joillekin erityisyys näkyy päällepäin, joillekin se voi tarkoittaa vain muutaman vuoden elinaikaa, toisille vaikkapa aistivammaa.

4.4.2012

Haaste

Sytomyssytempaukset ja Etiopian vauvanutut lienevät tuttuja liki kaikille vähänkin aktiivisemmin neuloville käsityöihmisille. Nyt olisi tarjolla taas haastetta, tällä kertaa kohteena suomalaiset ihmisenalut.

Neuleita keskosille
Pipoja Jorvin vauvoille

Vauvaneuleet ovat nopeita tehdä, ja ne syövät lankaa varsin vähän. Lankojen ei tarvitse olla mitään erikoisia ja kalliita hifistelylankoja, sillä ihan tavan marketistakin löytyy tekokuiduttomia lankoja. Kesää kohden mentäessä villapipojen tarve vähenee, mutta kyllä villapipoillekin aina tarvetta on, jos haluaa nimenomaan villaista neuloa.

Blogimaailmassa Jorvin keräys on noteerattu ainakin Bade By Me -blogissa sekä Äidin elämän ihmeellisyydessä, joka sai Tekstiiliteollisuuden sponsoroimaan keräystä. Mahtavaa!

Pienellä panostuksella saa aikaan paljon hyvää mieltä.

Päivitys 1.5.2012:
Oulun osasto 55 kuulemma hukkuu pieniin sukkiin ja töppösiin, joten tällä hetkellä niille ei ole tarvetta. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...