27.7.2009

Piilossa, mutta keneltä?

Alkukesästä kohtasin vaatekaupassa mielestäni omituisen näyn: abayaan pukeutunut nainen sormeili ruohonvihreää, kiiltävää, satiinista pitsiyöpaitaa. Ensimmäinen ajatukseni oli: "mitä ihmettä tuo nainen tuommoisella vaatteella tekee, kun sillä on aina tuo kaapu päällä." Muistin tapauksen muutama päivä sitten, kun töistä palatessani ohitin burkaan pukeutuneen kolmen lapsen äidin. Jäinkin pohtimaan sitä, miksi itsensä peittäminen on länsimaissa kuin, no, punainen vaate. Jos jätetään hijabin tulkinta pois ja keskitytään siihen itse vaatetukseen, en oikeastaan ymmärrä koko kohkaamista.

Länsimaissa on totuttu siihen, että naiset näyttävät paljasta pintaa. Kesän tullen liki kilpaillaan siitä, kenellä on anteliain kaula-aukko ja lyhin mekko. Yleisönosastot pursuilevat kirjoituksia, joissa vaaditaan naisia pukeutumaan kuin vaikkapa virolaiset sisarensa; minihameisiin, korkokenkiin, tiukkoihin paitoihin, näyttämään naisilta. Ketä varten? Itseäänkö? I doubt so.

Suomalainen nainen pukeutuu yleensä silloin, kun lähtee ulos. Shoppailemaan, töihin, iltaa viettämään... toisin sanoen näyttäytymään. Kotona ei ole ihan niin tarkkaa, mihin rytkyihin itsensä pukee, pääasia, että pukee. Suomalainen nainen haluaa siis muiden katsovan häntä, mutta ei välttämättä viitsi panostaa kotioloissa samaan. Totuuden nimessä on myönnettävä, että en minäkään jaksa. :P

Ymmärtääkseni musliminaiset huolehtivat kyllä ulkonäöstään ja ovat tietoisia uusista trendeistä, mutta he näyttävät sen kotioloissa. Toisaalta - miksi vieraiden ihmisten pitäisikään tietää heidän dekolteensa kunto tai vyötärönsä malli? Miksi on sallitumpaa kulkea eväät levällään kuin peittää itsensä? Mikä siinä peitetyssä naisvartalossa on niin pelottavaa, että se herättää ajoittain aikamoisia aggressioita? Se abayaan pukeutunut nainen ehkä osti hepenen, koska piti siitä tai ajatteli miehensä pitävän siitä - mutta mitä se minulle kuuluu.

Suoraan sanottuna en edes ymmärrä, miksi ajattelin kaapuun kääriytyneestä naisesta siten, kuten ajattelin. Se oli jokin spontaani ajatuspieru, jota tarkastelin hämmentyneen äimistyksen vallassa sen tullessa ilmoille. Mutta käynnisti se taas jonkinsortin ajatelmaprosessin, ja hyvä niin.


Lopuksi lienee aiheellista tarkentaa, että en tässä käsittele naisten asemaa muslimikulttuurissa, vaan pohdin nimenomaan tuota peitetty/paljas -eroa. Tälleen pakollisena disclaimerina.

21.7.2009

Kuppi teetä ja mustat sukat

Viimeisimmässä KaksPlus-lehdessä oli artikkeli siitä, kun lapsi suosii toista vanhempaa. Jutussa todettiin (jälleen kerran), miten turhauttavaa ja alentavaa voi olla, kun ei kelpaa lapsensa iltasadun lukijaksi tai haavanpuhaltajaksi, ja minkälaista mustasukkaisuuden tunnetta se voi herättää. Jäin miettimään, että miksi näin. Ajoittain käy mielessä, onko taustalla jonkinlainen itsetunto-ongelma. Kokeeko syrjään jäänyt vanhempi muutenkin olevansa heikommassa asemassa ja huonompi kuin se sillä hetkellä suosiossa paistatteleva osapuoli? Onko vanhemman egolle kestämätön ajatus, ettei hän olekaan lapsen maailman keskipiste?

Minä en kertaakaan ole kokenut olevani huonompi vanhempi, jos lapsi äidin sijaan haluaa isin. Miksi olisin - päin vastoin olen onnellinen mieheni puolesta, kun hän selkeästi on lapselleen tärkeä. Minun kai pitäisi saada mustaukkaisuuskohtauksia, takoa rintaani ja ripotella tuhkaa päälleni, kun poika toteaa, ettei äiti kelpaa vessaan viejäksi, tai pallonpotkijaksi, mutta en vaan jaksa vaivautua, sillä en näe siinä mitään järkeä. Katson, että lapsella on kaksi täysivaltaista ja -päistä vanhempaa, ja aikuisten keskinäistä mä-oon-tärkeempi-kuin-sä -kärhämöintiä oleellisempaa on se, että lapsella on aikuinen, jonka puoleen kääntyä. Mitä merkitystä sillä oikeasti on, onko se aikuinen äiti vai isä?

3.7.2009

Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa

Sytytin: se kuulosti loogiselta ja funktionaaliselta. Kuten teekannukin. Mutta mistä se logiikka alkoi, miksi pöytää sanottiin pöydäksi, puuta puuksi, verta vereksi ja pelkoa peloksi? Ketä tai mitä ne saivat kiittää nimistään? Mistä sanat tulivat?

Viimeisellä luokalla ollessaan Storm toi kerran koulusta luettelon erikielisistä sanoista, joita ei voinut kääntää yhdellä sanalla. Koko luettelo oli hänen mielestään hillittömän hauska, ja sen mehukkain sana oli koro. Se oli kiinan kielen substantiivi, joka tarkoitti hysteeristä uskoa, että oma penis kutistui kutistumistaan. Eivät toisetkaan esimerkit hassumpia olleet. Jiddissä oli kuulemma oma sana esineelle, jota on yritetty korjata ja josta on juuri siksi tullut täysin käyttökelvoton. Venäjässä oli sana tunteille sellaista ihmistä kohtaan, jota on rakastanut joskus aikaisemmin, mutta nyt ei enää pitkään aikaan. Tulimaan kielessä oli sana tilanteelle, jossa mies ja nainen katsovat toisiaan ja tietävät, että kumpikin haluaa samaa, mutta kumpikaan ei uskalla astua ensimäistä askelta. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Peter ja Storm olivat yhdessä nauraneet niille katketakseen.

Mutta vaikka niille sanoille ei hollannin kielessä ollutkaan vastineita, ne kuvasivat kuitenkin ilmiöitä, jotka oli yhtä helppo tunnistaa kuin kasteisen ruohon tuntu jalkapohjissa tai makaaminen selällään niityllä ja kartan näkeminen taivaalla ajelehtivassa pilvessä. Vaikka joillekin tunteille tai kokemuksille ei olisikaan sopivaa sanaa, se ei vielä merkinnyt ettei niitä ollut olemassa.

Renate Dorresteinin riemastuttavasti nimetty kirja kertoo mustan huumorin avulla Heleenistä, joka kärsii vaihdevuosien lisäksi äidistään, joka saa aivoinfarktin seurauksena mm. afasian. Kun äidin käytös muuttuu järjettömäksi (muiden kuin äidin itsensä mielestä) ja hän sytyttimen sijaan puhuu keltaisesta haukkunokkaisesta haikarasta, Heleen joutuu määrittelemään uudelleen äiti-tytär -suhteensa. Oman lisänsä uudelleenmäärittelyyn ja valta-asetelman muutokseen tuo Heleenille lapsuudessa sattunut onnettomuus, joka muutti sekä äitiä että tytärtä.

Mielenkiintoinen ja ihan hauskasti kirjoitettu kirja, joka oli nopea ja vaivaton lukea. Minun mittapuullani hömppää, johon aivovauriopuoli toi lisäpisteitä, mutta mitenkään erityisemmin tuo ei mieleen jää kuitenkaan. Eniten mieleen jäi pyörimään sanojen ja puheen merkitys; mitä ihmiselle tapahtuu silloin, kun hän ei ymmärrä muuta maailmaa eikä muu maailma ymmärrä häntä?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...