26.5.2009

Johanna Sinisalo: Kätketyt
Tänään kirjastossa huomasin pöydällä kätketyt -kirjasen. Koska olin juuri lukenut hänen Finlandia-palkitun kirjansa, tartuin tähänkin. 53-sivuinen kirjanen on oikeastaan enemmän noin A6-kokoon nidottu novelli kuin varsinainen kirja, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä.

Kätketyt kertoo yksinäisyydestä, hyväksymisen tarpeesta ja siitä, miten äärettömän helppoa on käyttää epätoivoa hyväksi. Nopeasti luettu, mutta ajatukset jäävät pyörimään päässä pitkäksi aikaa.
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Tämä kirja hurmasi täysin. Ajattelin ensin, että erikoisella tavalla minämuotoista preesens-kerrontaa, lööppejä, kirjalainauksia ja faktatietoa sekoittava teksti olisi vaikeaselkoinen tai muuten vain ikävä, mutta se tempaisi minut mukaansa niin, että ahmaisin kirjan yhdeltä istumalta. Päähenkilö Mikael löytää jotain, jota ei oikeastaan olisi tarkoitettu löydettäväksi, ja vie sen kotiinsa. Tästä alkaa tapahtumaketju, joka muuttaa peruuttamattomasti sekä Mikaelin, että usean muun elämän. Kaiken keskiössä on peto - vai luonto itse?

Kirja on Finlandia-palkittu vuonna 2000, lisäksi se on saanut Yhdysvalloissa James Tiptee Jr. -palkinnon vuonna 2005, elokuvaoikeudet myytiin vuotta myöhemmin. Ja ihan syystäkin.

10.5.2009

Äitienpäivä

Olen tullut siihen tulokseen, etten erityisemmin pidä äitienpäivästä.

On jotenkin vastenmielinen ajatus, että kerran vuodessa äitiä pidetään hyvänä ja passataan (tosin useimmiten kai äiti itse tekee itselleen kakun ja siivoaa huushollin valmiiksi), muuten äiti on edelleen se perheen työjuhta, tiskikone, pesukone, lääkäri, siivooja ja Leelian Lepotuoli. Ja sitten, yhtäkkiä, huhti-toukokuun vaihteessa alkaa hirveä hypetys siitä, miten ÄITI sitä ja ÄITI tätä ja ÄITI ÄITI ÄITI. Yhdellä kalenteriin ennalta merkityllä päivällä annetaan lupa ignoorata äitiä se muu vuosi, sillä hei, äitienpäivänä sentään annettiin imuri lahjaksi!

Ihan hirvittävän monet naiset itsekin ruokkivat tätä kierrettä. Olen hienoisen hämmennyksen vallassa seurannut keskusteluja, joissa miehiä haukutaan tai vähätellään niin puolisoina kuin isinä, kun eivät ne koskaan ymmärrä, auta, tee omatoimisesti tai vie edes roskia. Äitienpäivän tienoilla naiset saavat hillittömät itkupotkuraivarit, jollei edes valkovuokkoja ole poimittu tai kahvia laitettu - ja toisaalta, jos mies vaivautuu sumpit keittämään, sillä hyvitetään koko vuoden törttöilyt tai osallistumattomuudet.

Miksei äitiä voi arvostaa joka päivä, läpi vuoden? Eikö kaikkien elämä olisi helpompaa, jos sen yhden sunnuntaiaamun sijaan keitettäisi aamukahvit muutamana muunakin aamuna? Onhan äitiä lupa passata muulloinkin kuin vain toukokuun toisena sunnuntaina, eikä äidin merkitys muulloin ole yhtään sen vähäisempi.

Ehkä suhtautumiseni olisi erilainen, jos mieheni olisi erilainen. Minulla on onni olla naimisissa sellaisen miehen kanssa, joka arvostaa minua äitinä ja puolisona läpi vuoden, ja myös osoittaa sen. Ehkä tästä syystä en koe äitienpäivän aamukahveja (tai -teetä, minä en juo kahvia) miksikään elämää suuremmaksi asiaksi, saati hernehdi, jollei mieheni ole keksinyt jotain lahjuksia ja ostanut pukettia kukkasia. Toki suukko ja äitienpäiväntoivotus ovat ihana juttu, mutta ei elämäni saati itsetuntoni siihen kaadu, jos mieheni ne unohtaa. Toivon, että esimerkkimme antaa toisaalta lapsellemmekin mallin toista arvostavasta parisuhteesta, joka ei ole kalenteriin painetuista merkkipäivistä riippuvainen.




Kaikesta huolimatta, hyvää äitienpäivää kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...