29.11.2007

Ajattelemisen aihetta

Aloitin juuri Irene Kristerin kirjan Näe minut. Jo sivulla 22 tuli eteen aivan loistava pätkä:

"Riippuvuudet ja ulkoaohjautuvuus lisääntyvät koko ajan meillä Suomessakin. Voimme siirtää tarkastelun pois itsestämme kauhistelemalla nuortemme pahoinvointia. Olemalla huolissamme heistä meidän ei tarvitse olla huolissamme itsestämme. "Huumeet vievät lapsemme" -lause on oivallinen pakopaikka omien riippuvuuksien tarkastelulta. Voimme silloin myös sulkea silmämme siltä tosiasialta, että päihteet, itsemurhat, burn out, masennuslääkkeet ja erilaiset terapiahoidot ovat yhä useamman aikuisen jokapäiväistä elämää.

Käyttäydymme usein aivan samoin kuin alkoholistien puolisot. Olemme kovasti huolissamme, hoidamme ja jaksamme, häpeämme ja vihaamme, mutta emme kyseenalaista omaa käyttätymistämme ja vointiamme. Voimme myös yleistää asian miettimällä sitä maailmanlaajuisesti tai analysoida sitä pohtimalla mistä kaikki johtuu.

Yhteiskunnassa pätevät samat säännöt kuin perheessäkin. Jos vanhemmat voivat huonosti, voivat lapsetkin. Huonosti voivassa perheessä yleensä sen herkin ja haavoittuvin yksilö ryhtyy koko perheen tunnemittariksi. Silloin hän huutaa käytöksellään ulos koko perheen pahoinvointia. Perheellä on silloin mahdollisuus tuijottaa hänen käyttäytymistään ja hoidattaa vain häntä. Tai sitten lähteä koko perheenä hoitoon."


Jatkoa sivuilta 78-79:
"Jostain syystä olemme vieraantuneet yksinkertaisista tavoista hoivata lasta. Oma riittämättömyyden tunteemme ja vertailu naapureihin saa meidät uskomaan, että meidän pitää pystyä aina vain parempiin ja upeampiin suorituksiin lastemme kanssa. Pelkäämme, että jos he jäävät paitsi virikkeitä ja harrastuksia, heistä ei voi tulla onnellisia ja menestyviä aikuisia. Harrastukset ja virikkeet ovat tärkeitä, jotta lapsi löytää omat taitonsa ja mielenkiinnon kohteensa, mutta ne eivät auta häntä saamaan lohdutusta, syliä tunteilleen, hoivaa ja turvallisuutta.

Lapselle on tärkeää nähdä, että äiti ja isä katsoo hänelle kouluvaatteet, pesee pyykkiä ja laittaa ruokaa. Hänelle on tärkeä nähdä miten isä pesee ja korjaa autoa ja leikkaa nurmikkoa. Hän nauttii siitä, että hänelle luetaan iltasatua ja häntä käydään peittelemässä kylmän varalta. Hänelle on tärkeää, että hän saa uudet kengät kun vanhat ovat rikki tai kuluneet. Lapsi muistaa kauppareissut, jolloin käytiin äidin kanssa ostamassa uusi mekko koulun päättäjäisiin.

Tärkeintä, mitä voimme antaa lapsillemme, on olla läsnä kun heihin sattuu, heidän on nälkä, heitä pelottaa, palelee tai väsyttää.

Tavallinen arkielämä pitää sisällään paljon mahdollisuuksia hoivata lasta."

(Irene Kristeri: Näe minut; vanhemmuus ja lapsen kohtaaminen, Karisto 1999. Boldaukset mun.)



Tämä kirja on vuodelta 1999. Onko mikään muuttunut?



28.11.2007

Tätä kirjaa suosittelen!

Tulipa mieleeni, että voisinkin samalla listata hyväksi havaitsemiani kirjoja, joita suosittelen jokaiselle vanhemmalle ja lasten kanssa toimivalle.
  • Marianne Grabrucker: Siinäpä vasta kiltti tyttö
  • Piia Haarala (toim.): Vauvan varjo, tarinoita synnytyksen jälkeisestä masennuksesta
  • Irene Kristeri: Näe minut; Vanhemmuus ja lapsen kohtaaminen
  • Alice Miller: Alussa oli kasvatus
  • Minni Niemelä: Imetysopas
  • Eija Reinikainen: Leimatut lapset; Kun koulu ei ymmärrä
  • Juhani Seppänen: Ensimmäinen sana oli isä
  • Jari Sinkkonen: kaikki kirjat
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...