11.4.2009

Ostetaan kristallipallo

Joku joskus sanoi, että vanhemmuus on yhtä huolta ja murhetta. No, on se paljon muutakin, mutta viime viikkoina tuo huoli ja murhe on noussut yhä enemmän esiin, ei niinkään itse lasta koskien, vaan yhteiskuntaa. Joka puolella vähennetään perusopetuksesta, kasvatetaan luokkakokoja, lomautetaan opettajia ja lakkautetaan kouluja. Säästöjä säästöjä, tulosvastuullista toimintaa.

Minkälaisessa maailmassa lapseni elää viiden, kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua? Minkälaiseen kouluun hän menee? Minkälaiselle yläasteelle, lukioon? Viihtyykö hän, oppiiko hän, nauttiiko hän? Minkälaisessa ympäristössä hän koulupäivänsä viettää? Saako hän ystäviä? Kiusataanko häntä? Kiusaako hän itse?

Tietyllä tavalla vauvan kanssa on helppoa: elämä on tässä ja nyt. Voi vain keskittyä pieneen ihmisenalkuun ja juuri tähän hetkeen, vailla huolta huomisesta. Mutta mitä pidemmälle aika kuluu, mitä suuremmaksi lapsi kasvaa ja eritoten mitä enemmän hän ottaa kontaktia ympäristöönsä, huomaan ahdistuksen kasvavan. En haluaisi päästää häntä maailmaan, jossa vain vahvin selviää ja jossa heikommat, herkemmät ja hitaammat jyrätään armotta yli. En haluaisi lapseni oppivan kyynärpäätaktiikkaa ja pomottamista, vaikka itse tiedän, miten tehokkaita keinoja ne koulumaailmassa ovat.

Haluaisin jostain kristallipallon, jotta voisin varmistaa, että lapsellani on kouluaikanaan ystäviä, hyviä opettajia ja turvallinen koulumatka. Tai ehkä vain laitan silmät kiinni, ja toivon parasta.

7 kommenttia:

  1. Minulla oli samankaltainen ahdistus esikon syntymän jälkeen, nyt pelkään lapsen menettämistä, jammu siltavuoria ja sen sellaisia. Mutta eipä sitä voi hesaria lukiessaan olla huolestumatta noista uutisista mistä kirjoitit. Onko tämä yhteiskunta tosiaan kehittymässä luonnonlakien mukaiseksi.

    On epäreilua, ettei noita voi sulloa sinne lasikaappiin!

    Ja kiitos kirjalistasta. En osaa koskaan päättää mitä lainaisin, nyt sain vinkin muutamasta kiintoisasta teoksesta.

    VastaaPoista
  2. Minä en niinkään ahdistele mitään jammusiltavuoria, vaan enemmän sitä, tuleeko lapsestani onnellinen. Sellaista yleismaailmallista tuskaa.

    Kirjoista suosittelen kyllä ainakin Iversenin Outoa poikaa ja Lundánien kirjaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjalistat on hyviä :)

    Tuo ahdistus on tuttua, siis sehän hitto vie vaan kasvaa ja kasvaa! Koko ajan uusia asioita mitä pelätä, tai toivoa lapsen puolesta parempaa. Huoh, kun osais tehdä oikeat ratkaisut ja osaisi tukea niin hyvin, että lapsi pärjää tulee mitä tulee.

    Luen parhaillani psykologian alalta tutkimuksia ja ahdistun enemmän ja enemmän. Jos se nyt enää on mahdollisa.

    Mulle kans yks kristallipallo, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Marjuli, siinähän se vitsi sitten onkin... miten tukea lasta niin, että auttaa tarvittaessa, muttei kuitenkaan tee liikaa? Miten ohjata lasta ajattelemaan ja toimimaan oikein ilman, että painostaa?

    Aina on niin helvetin helppoa olla jälkiviisas ja todeta, missä mentiin pusikkoon niin että risut paukkui. Jos ne pensaat näkisi jo etukäteen, olisi elo paljon helpompaa.
    Mutta ehkäpä sen ei ole tarkoituskaan sitä olla.

    VastaaPoista
  5. Noissa psykologian tutkimuksisa, joita luen nyt ja mitä olen aiheesta aikaimminkin lukenut, niin parhain todennäköisyys pärjätä hyvin elämässä on kannustava, rakastava ja välittävä ilmapiiri kotona. Mutta silti jää ne yksityiskohdat, mitkä on itse ratkaistava. Itse olen esimerkiksi miettinyt sattuneista syistä viime aikoina, kuten kuinka puuttua mahdolliseen koulukiusaamiseen, jotta se oikeasti vaikuttais? Voiko sellaista edes yksin kitkeä? Aika aikaista pohtia, mutta minä olenki ikuinen murehtija.

    Yritän luottaa siihen, että vaikka sitä kämmäileekin välillä, eikä kaikissa asioissa osaa olla sellainen kuin pitäisi, niin kun vaan muistaa pääsääntöisesti olla kannustava ja oikeudenmukainen, rakastaa ja näyttää sen, niin enempää ei voi tehdä.

    Sitten ne omat virheensä saa kuulla 15 vuoden päästä, jos siihen mennessä ei oo ite vielä huomannu :D

    VastaaPoista
  6. 15 vuoden päästä? Oletpas optimistinen. :D Minä odottelen sitä palautetta jo tuossa 10 vuoden kuluttua - viimeistään. :P

    Mutta kuten mieheni tapaa sanoa: vaikka vanhemmat parhaansa yrittävät, kasvaa heidän lapsistaan yleensä normaaleja aikuisia.

    VastaaPoista
  7. Niin no, eiköhän sitä palautetta ala tulla jo parin vuoden kuluttua. Nykyään tuo murkkuikä alkaa jo esikoulussa.

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...