Ihan oman itseni takia ajattelin laittaa jonnekin ylös kirjoja, joita on tullut luettua. Koska en (kuvitteluistani huolimatta) näemmä ollutkaan laittanut lainaushistorian tallennusta kirjastopalvelusta päälle, joudun luottamaan hataraan muistiini, mitä tämän vuoden luetut -saldoon tulee. Kirjat eivät ole kronologisessa järjestyksessä.
Kaarina Davis: Rankka kutsumus
Kirjan ainut onnistunut puoli on byrokratian kritisointi, mutta siihen se sitten jääkin. Hirvittävää ruikutusta, valitusta, kitinää ja vinkumista koko kirja, höystettynä typerillä kommenteilla. Parhaimmistoa: 50-kiloisen hoitajan pitää yksin nostaa 150-kiloinen mies lattialta, tai että hoitajien ohjeistus pitää hiukset kiinni, kynnet lyhyinä ja sormukset poissa on vain jäänne sovinistiselta Florence Nightingale -aikakaudelta. Ilmeisesti kirjoittaja ei koskaan ollut kuullut ergonomisesta potilassiirrosta tai hygieniaohjeista...
Edit: Tieto-Finlandia-ehdokas vuodelta 2007??!! Millähän perusteella.
Ayaan Hirsi Ali: Pakomatkalla
Marraskuisena aamuna vuonna 2004 hollantilainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh löytyi kadulta ammuttuna ja puukotettuna. Hänen rintaansa oli isketty veitsellä viesti, joka oli osoitettu maan parlamentin somalitaustaiselle jäsenelle, Ayaan Hirsi Ali -nimiselle nuorelle naiselle: "Sinä olet seuraava."
Muistan tapahtumasta aiheutuneen kohun, mutta en kiinnittänyt siihen silloin sen enempää huomiota. Nyt nappasin Hirsi Alin kirjan uutuushyllystä mukaani ja tempauduin hänen maailmaansa. Kirja auttaa ymmärtämään paitsi Hollannin tapahtumia, myös sitä, miksi somalit käyttäytyvät kuten käyttäytyvät - vaikka kyseessä onkin vain yhden naisen kokemus. Suosittelen lämpimästi!
Kari Kuula: Helvetin historia
Hyvin mielenkiintoinen tietokirja helvetistä. Nasevasti kirjoitettu, tätä jaksaa lukea, vaikka kyseessä on puhtaasti tietokirja. Minulle tämä aukaisi uusia näkymiä omaan kotoisaan oloomme, sillä helvettikäsitysten selventäminen kertoo luterilaisestakin uskosta aika paljon.
Reko ja Tiina Lundán: Viikkoja, kuukausia
Luin tämän vähän ennen ensimmäistä harjoitteluani, ja koin siitä olleen hyötyä. Vaikka kyseessä onkin nimellisesti fiktiivinen tarina, lienee kaikille selvää, että se kertoo Reko Lundánin oman tarinan. Karu, rehellinen ja suora kirja, vailla turhaa lässytystä ja draamaa. Lopussa tulee itku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)