19.10.2011

Tukemisesta, syyllisyydestä ja äideistä

Viime aikoina on kuohunut aika lailla suuntaan jos toiseen. On kerrottu jämeriä mielipiteitä niin rintamaidon ja korvikkeen samanarvoisuudesta kuin siitäkin, miten päiväkoti on vaarallinen paikka. Seuranneessa live- ja nettikeskustelussa on niin kiillotettu omaa sädekehää, haukuttu muita, korostettu lapsuuden merkitystä, nimitelty eri mieltä olevia niin kivikautisiksi, fanaatikoiksi, lapsestaan välittämättömiksi, syyllistäjiksi kuin puhtaasti hulluiksikin.

Pohdin jokin aika sitten erään äidin kanssa, että on olemassa kaksi aihetta, joista on mahdotonta puhua ilman riitaa: imetys ja päivähoito. Se kuuluisa "joku joskus jossain" on sanonut, ettei ihmistä voi syyllistää, vaan ihminen syyllistyy jos on syyllistyäkseen. Lauseessa lienee totuuden siemen siinä mielessä, että ihmistä on vaikea syyllistää asiasta, jossa hän kokee vakaasti olevansa oikeassa ja toimivansa oikein. Sekä imetyksessä että päivähoidossa on kuitenkin mukana niin valtava määrä vaihtelevaa asiantuntijatietoa ja "asiantuntijatietoa" tunteista ja mielipiteistä puhumattakaan, että siinä pyörityksessä vähemmästäkin ahdistuu.


*****

Kuten jo aiemmin mainitsin, toimin imetystukiäitinä. Työ on vapaaehtoista ja jokainen tukiäiti tekee sitä oman elämänsä ohessa; omalla ajallaan ja oman jaksamisensa puitteissa. Imetystukiäiti on Imetyksen tuki ry:n kouluttama vertaistukihenkilö, jolla on oltava oma kokemus imettämiseestä. Pituudella ei ole mitään merkitystä, eikä pitkästä imetyksestä saa plussapisteitä. Kokemus on se tärkein. Tukiäideillä ei ole (tai ei missään tapauksessa saisi olla!) henkilökohtaista agendaa ylipuhua jokainen kohtaamansa äiti suositusten mukaiseen imetykseen. Tukiäidin tärkein tehtävä on tukea imettävää äitiä hänen omassa imetyksessään, kuunnella ja nimensä mukaan tukea. Imetystukiäidit toimivat eettisten ohjeiden mukaan ja heitä (meitä) sitoo vaitiolovelvollisuus.

Imetystukitoiminnasta liikkuu paljon huhuja, ja harmillisimmat niistä ovat niitä sitkeimpiä: että itu-henkilöt ovat fanaattisia kaikkien-on-pakko-imettää-vaikka-hampaat-irvessä, että itu-henkilöillä ei ole mitään käsitystä oikeasta lapsiperheen elämästä, että imetystukiryhmissä istutaan ringissä ja imetetään kilpaa. Yksikään näistä kuvitelmista ei pidä paikkaansa. En tietenkään voi kieltää sitä, etteikö itu-äiteihinkin kuuluisi jos jonkinmoista hiihtäjää, mutta toiminnan lähtökohta ei ole aivopesu.

Väitän, että yhdelläkään imetystukiäidillä ei ole sitä harhaista kuvitelmaa, että imetys olisi aina ja kaikilla pelkkää auvoista pumpulia ja onnen huumaa. Päin vastoin. Valtaosa tukiäideistä on lähtenyt toimintaan mukaan siksi, että heillä (meillä) on itsellään kokemus siitä, mitä on surkea imetysohjaus ja miltä tuntuu, kun imetys ei ota onnistuakseen. Jos ja kun on itse tapellut ongelmien kanssa, saanut luokattoman huonoa ohjausta tai ei ohjausta lainkaan, joutunut kantapään kautta itse etsimään ratkaisut tai mahdollisesti pettymään karvaasti koko imetykseen, on todennäköisesti miettinyt, miten tässä näin kävi ja miksi.

Aina välillä saa kuulla tuhahtelua, että mitä sitä jollain imetystukitoiminnalla tekee; tissiä tai pulloa, same difference, kunhan lapsi saa ruokaa. Väitteessä on toki vinha perä, mutta se ei ole koko totuus. Jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu vaikka äiti sitä kovasti toivoisi, eikä äiti saa asianmukaista ohjausta, voi tuloksena olla surua, katkeruutta, joskus jopa vihaa. Usein nimenomaan näiltä äideiltä saa kuulla kaikkein kovimpia sanoja hulluista, aivopesevistä fanaatikoista, joiden vuoksi sairaalaan viedään kuivuneita vauvoja, kun ei saa korviketta nälkäiselle lapselle antaa. Purkaukset tuntuvat ikäviltä, vaikkeivät ne minulle henkilökohtaisesti olekaan suunnattuja. Ymmärrän kuitenkin sen, mistä ne yleensä johtuvat ja miksi kielenkäyttö on sitä mitä se on.

Turhautumista, ärsyyntymistä ja ajoittain suoranaista raivoa herättää sen sijaan terveydenhuollon edustajien antama "ohjaus". Imetysohjauksen määrä ja laatu vaihtelevat räikeästi synnytyssairaalasta, osastosta ja jopa työvuorosta riippuen, vaikka Suomessa kaikkien synnytyssairaaloiden ainakin pitäisi olla vauvamyönteisyyteen ja sitä myöten imetyksen edistämiseen sitoutuneita. Valtaosa neuvolaterveydenhoitajista ei ole saanut imetysohjauskoulutusta, ja heidän ohjausosaamisensa taso tuppaa olemaan omien intressien ja mutu-tunteen määrittämää. Lääkäreiden koulutukseen ei kuulu päivääkään imetystietoutta (poislukien luento, jossa kerrotaan rintatulehdukseen käytetyt antibiootit), ja heidän osaamisensa yleensä rajoittuu muutenkin lääketieteelliseen osaamiseen, mikä on toki ihan luonnollista. Nämä ammattikunnat ovat kuitenkin eniten imettävien äitien kanssa tekemisissä, ja näiden ammattilaisten apua yleensä pyydetään, jos eteen tulee haasteita. Jos tietoa ei ole, olisi ihan suotavaa, että se myönnettäisiin reilusti, eikä seilattaisi mutu-tuntumalla sinnepäin.
Faktahan on, että imetyksen vertaistukea tarvitaan, kun julkisella puolella ei ole aikaa, resursseja eikä osaamista.

*****

Niin, mitä sitä jollain imetystukitoiminnalla sitten tekee?

Sitä, kun...
...äiti ilahtuu kuullessaan, ettei ole ainut, jolla on suihkutissit/rintaraivarilapsi/hampaita tekevä lapsi/yöhulinoita.
...äiti alkaa itkeä ja sanoo, että tukiäiti on ensimmäinen, joka ottaa hänen imetyshaasteensa tosissaan.
...äiti huomaa, että hän osaa ja vauva osaa, vaikka mummo/anoppi/kätilö/sisko/naapuri sanoi, ettei noin pienillä tisseillä lasta ruokita.
...äiti saa kuulla, että jokainen tippa hänen omaa maitoaan on vauvalle hyväksi, vaikkei hän koskaan täysimetykselle pääsisikään.
...isä ottaa äidin puolesta yhteyttä varmistaakseen, että pitikö neuvolantädin "jos vauva on rinnalla kauemmin kuin puoli tuntia, maito ei riitä" paikkansa.
...äiti pohtii voiko hän imettää yli vuoden ikäistä lasta ja saa kuulla, että päätös on hänen ja lapsen, ei kenenkään muun.
...tukiäiti pahoittelee, ettei pysty auttamaan enempää, ja äiti sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että sai puhua asiansa läpi.
...äiti ihmettelee, muuttuuko maito todella sokeriliemeksi puolen vuoden jälkeen, kuten hammashoitaja sanoi.
...tukiäiti muistuttaa äidin olevan lapselleen maailman paras äiti riippumatta siitä, mitä maitoa hänen lapsensa saa.

Näitä ja kymmeniä, satoja samanlaisia ja erilaisia tilanteita ja tunteita. Sitä sillä imetystukitoiminnalla tekee.

6 kommenttia:

  1. Yksi asia on minusta aivan käsittämätöntä imetystukitoiminnassa, ja se on se miten imetystukiäiti itsekin voimaantuu tukikontakteista, jossa saa olla kuuntelevana korvana toiselle. Paljon se ottaa, mutta paljon se myös antaa.

    Imetystukitoimintaa varjostaa vähän samanlainen varjo kuin eläinsuojelua. Varsinainen eläinsuojelutyö on maltillista ja tietoa jakavaa, mutta useinmiten tavis-kansa yhdistää eläinsuojelun kettutyttö-hihhulointiin. Pienen äärisiiven toiminta leimaa koko kenttää, ja se ottaa päähän.

    VastaaPoista
  2. Hyvä vertaus muuten tuo kettutyttöhihhulointi, varsin on osuva...

    VastaaPoista
  3. Hitsi, alkaa tulla sellainen olo, että pitäisikö sittenkin hakeutua ja kouluttautua imetystukiäidiksi?

    Minusta ongelma ei ole niinkään joku äärisiipi vaan se, että moni yhdistää myös imetykseen liittyvän tutkimuksen, tieteellisen ja tiedettä popularisoivan keskustelun imetystukeen. Siinä on kuitenkin kyse aivan eri asiasta. Tiedolla imetyksen eduista ei oikein tee mitään, kun yrittää saada rintaraivaroijaa tissille, vaan siinä tarvitaan ihan toisenlaista osaamista.

    Itse teen tutkimustyötä tietotekniikan alalla eikä se tosiaankaan tarkoita, että osaisin toimia ATK-tukena.

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus, minä täällä vauva sylissä ihan liikutuin. Ihanaa että on tukiäitejä, että on jokin kanava mistä saa oikeasti tukea omille valinnoilleen. Eikä tarvi kuunnella miljoonia eri neuvoja milloin kenenkin mutu-tiedoilla.

    Itselläni on tämä kolmas imetystarina lähtenyt kaikkein helpoiten sujumaan, mutta tiedän että vielä tulee haasteita. Mulla on aina hankalaa täysimetys siitä noin 4kk eteenpäin, tuntuu että maito ei meinaa riittää kunnolla kun vauvat on syöneet tyyliin tunnin välein läpi vuorokauden (tai tiheämmin) ja äiti on hyvin väsynyt. Silti en halua vielä siinä iässä antaa lisäruokaa, vaikka moni sitä ihmettelee. Mulle se noin 5,5kk täysimetys on tärkeä asia. Mieluummin valvon ja syötän, jälkikäteen on sitten hyvä olo kun on onnistunut siinä mikä on itselle tärkeää. Toivottavasti jaksan saman vielä tämänkin vauvan kanssa. Tosin tiheäähän meillä syödään jo nytkin, että ei kai se niin suuri muutos ole sitten se myöhempikään tiheys.

    VastaaPoista
  5. Tuli heti mieleeni veljeni tuleva vaimo. He yrittävät lasta ja nainen on pienennyttänyt rintansa syömishäiriön oireena. Ei siis ilmeisesti kykene imettämään.

    Ollaan yhteydessä asiasta. Mietin, miten auttaa tätä naista, jos/kun he lapsia saavat. Arka aihe varmasti, enkä tiedä, miten suhtautua loukkaamatta ja ahdistusta aiheuttamatta.

    L.U.

    VastaaPoista
  6. Riitta, ihan totta puhut. Tietoa tarvitaan toki rintaraivareissakin, mutta se ei riitä. Ihan älyttömän usein äideille riittää pelkkä tieto siitä, ettei ole yksin. On hämmästyttävää, miten paljon se yksi lause merkitsee.

    Marjuli, kommentissasi itse asiassa tuli todella hyvin selville se, mistä oikeastaan on kysymys. Jos jokin asia on tosi tärkeä, sen eteen on valmis tekemään töitä. Ihmiset priorisoivat elämäänsä eri tavoin, ja tukityössä eletään sen mukaan.

    L.U, rintojen pienennys vaikuttaa imetykseen enemmän kuin implantit. Kyky imettää riippuu hyvin voimakkaasti siitä, minkä verran rintakudosta on poistettu. Jos poisto-operaatio on ollut hyvin radikaali ja kudosta on enää vähän jäljellä, voi imetys olla varsin vaikeaa. Silläkin on merkitystä, minkä verran maitotiehyitä on mennyt poikki, sillä ilman toimivaa tiehyttä maito ei pääse rinnasta pois vaan jää kudokseen, ja tuloksena voi olla hyvin kipeä tulehdus.
    Aina kannattaa yrittää, jos äidistä siltä tuntuu. Voi olla, ettei hän koskaan pysty täysimettämään lastaan, mutta kaikki äidin oma maito on lapselle hyväksi. Syömishäiriö kuitenkin muuttaa ruumiinkuvaa ja kokemusta omasta kehosta niin paljon, että imetys voi ihan jo ajatuksen tasolla olla hyvin vastenmielinen. On ihan totta, että aihe on tosi arka.

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...