12.9.2011

Der Ring

Tein viime viikolla suoranaisen kulttuuriteon, kun kävin kuuntelemassa Wagnerin koko Sormussarjan. Homma vaati jonkin verran töitä istumalihaksilta, sillä yhteispituus oli 15h luokkaa (+ väliajat). Varsin massiivinen rupeama, mutta kyllä se oli ihan sen arvoista. Teemat soivat päässä varmaan pitkään, ja näin massiivisessa teoskokonaisuudessa riittää sulateltavaa vielä pitkäksi aikaa.

Seuraavaksi yhteenvetoa:


Plussaa:
- Musiikki. Onhan Wagner kuitenkin Wagner.
- Lavastus. Pidin kovasti yksinkertaisista, apokalyptisista näyttämöistä, jotka olivat aina jotenkin vinksallaan. Näkymiä itsessään ei voinut yhdistää mihinkään aikaan eikä paikkaan, mutta ainakin minulle tuli tuntuma, että vinoutuneilla näkymillä viitattiin hahmojen vääristyneisiin kuvitelmiin itsestään, muista ja maailmasta.
- Brünnhilde. Catherine Foster oli upea. Ehkä aavistuksen liian laaja vibrato minun makuuni, mutta ääni oli upea, tekniikka loistava ja esitys koskettava.
- Alberich. Esa Ruuttusella on jo ikää, mutta niin vain jaksoi setä heilua.
- Hagen. Kaksi sanaa: Matti Salminen.
- Välisoitot. Wagnerilla on tyypillisesti varsin pitkät orkesterivälisoitot, ja pääsääntöisesti niihin oli saatu aikaiseksi mielekästä toimintaa lavalla, ettei yleisön tarvinnut tuijottaa pelkkää mustaa kangasta.

Miinusta
- Orkesteri. Olin todella yllättynyt oopperaorkesterin suorituksesta. Bändin pitäisi tasoltaan olla Suomen kärkikastia, mutta tässä projektissa se ei siltä vaikuttanut. Alukkeet ja lopukkeet olivat epätarkkoja, varsinkin puusektion vire hukassa välillä pahastikin, ja eritoten Reininkullassa orkesteri soitti jopa väsyneesti. Jumalten tuhossa orkesteri peitti välillä laulajat täysin, mutta se saattoi olla ihan istumapaikasta kiinni.
- Sankaritenori. Harmi kyllä, Siegfriedin osan laulaneella Jürgen Müllerillä ei pysynyt ääni kasassa kunnolla, ja hän jäi täysin Brünnhilden varjoon. No, tottapuhuen olisi pitänyt olla aikamoinen sankaritenori pystyäkseen peittoamaan Catherine Fosterin huikean äänen, mutta kieltämättä Siegfriedin viimeisen näytännön lemmenduetosta olisi ollut kiva kuulla myös se toinen stemma.
- Puvustus/ohjaus, koskien Valkyyrioita, lintuja ja Reinintyttäriä. Kenen idea oli pukea rohkeat sotaneidot pyjamanhousuihin ja nahkaliiveihin? Tai Siegfriedin laulavat linnut tasseleihin ja häpyaluetta alleviivaavaan koristeeseen? Tai Jumalten tuhon Reinintyttäret alusvaatteisiin?
Entä mikä oli taiteellinen syy tehdä Valkyrioista nekrofiileja? Tympeää ja vastenmielistä yleisön aliarvioimista.
- Last but not least: yleisö. Kännykät, keskustelu, eväät. Need I say more? *huoh*

4 kommenttia:

  1. Eväät?! Oopperassa?! Mit vit??

    VastaaPoista
  2. Joo. Varsinkin Jumalten tuhossa kuului rapinaa kuin elokuvateatterissa konsanaan. Toisaalta ymmärrän, sillä Oopperan tarjottavien hinnat ovat turkasen kalliita, mutta silti... voi ne eväät syödä vaikkapa väliajalla lämpiön nurkassa, kuten me teimme.

    VastaaPoista
  3. Oho! Sankarillista! Kävin itse katsomassa vain Valkyyrian, ja kesän jälkeen sekin tuntui takalistossa. Aikamoinen oli se nekrofiliakohtaus, mutta ilmeisesti se on ollut mukana jo aiemmin? Kuulin nimittäin juuri legendan siitä, miten eräässä Johanna Rusasen tähdittämässä näytöksessä eräs ruumiista oli ns. herännyt kuolleista. ;)

    Mun mies on siellä orkesterissa töissä ja tuo puiden epävireisyys on kyllä ihan tunnettu asia. Nyt en kyllä voi laittaa nimeä tähän, ettei jostain tuu pata kattilaa -syytöksiä. :)

    VastaaPoista
  4. Herännyt kuolleista? Huuh, aika noloa. :D

    Entisenä klassisen puolen ihmisenä orkesteri yllätti todella paljon. Jotenkin sitä on aina pitänyt lähes jalustalla ja todella korekeassa arvossa, ja nyt se pikkasen rapisi... Olisikin ollut yksittäinen tilanne, mutta ongelma oli ihan kautta linjan. Ikävä kuulla, että kyse ei ole poikkeuksesta. :/

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...