28.3.2008

Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää...?

Usein kuulee sanottavan, että lapsettomat ja tuoreet, ensimmäisen lapsen äidit ovat parhaimpia kasvattajia, ja että kyllä se idealismi ja suuret luulot häviävät kun omia lapsia tulee tai vauva kasvaa isommaksi. Ihan varmasti ne kirkkaan vaaleanpunaiset prillit tipahtavatkin silmiltä, mutta lähteekö idealismikin samalla? Tai tarviiko sen lähteä samalla?

Joskus tulee mieleen, että idealismi pelottaa ja asioihin idealistisesti suhtautuvat ihmiset lähinnä ärsyttävät. Huomaan osin samaa itsessäni, mutta se johtuu yleensä siitä, ettei kyseisillä idealisteilla ole ollut marginaalistakaan käsitystä ns. normaalielämästä, vaan kaikki hajatelmat on perusteltu tukevasti ilmaan. Mutta eihän idealismi sulje pois arkielämää tai tee realistista suhtautumista mahdottomaksi.

Mielestäni idealismi on tietynlainen johtotähti elämässä (näin runollisesti ilmaistuna), periaate ja perusta johon pohjata ajatukset. Ei ideaalin olekaan kai tarkoitus täydellisesti toteutua (silloinhan eläisimme Utopiassa ;) ), mutta sitä kohti voi ja pitääkin pyrkiä. Toki myönnän sen, että minun on helppo puhua: poikani on helppo lapsi (mitä nyt huusi ensimmäiset 4kk ja heräili pitkin yötä yli vuotiaaksi), viihtyy yksinään ja antaa äidin surffailla rauhassa. Niin, on kai se helppoa sitten heitellä yleviä ajatuksia, kun ei tiedä "oikeista ongelmista" mitään... tai sitten ei. Vierestä ystäväni hyvin vaativaa lasta seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että ei se idealismi ole lapsen vaativuudesta tai helppoudesta kiinni, vaan ihan ajattelutavasta.

Idealismin vähättelystä tulee valitettavan usein mieleen katkeruus. Katkeruus siitä, ettei enää itse usko parempaan, ettei enää usko itseensä, ettei toivoa ole. Idealismin vastakohtana tuntuu liian usein olevan kyynisyys, vaikka nämä kyynikot kärkkäästi toteavat olevansa vain realisteja. Kokemusteni perusteella en ihan osta sitä väitettä. Sen myönnän, että on hyvin helppoa olla kyynikko, sillä ihmisiin, asioihin ja elämään dissaavasti ja ylemmyydentuntoisesti suhtautuminen ei juuri voimainponnistuksia kaipaa. Idealismin säilyttäminen nykymaailmassa sen sijaan vaatii jonkin verran töitä, enkä yhtään epäile etteikö idealismini joutuisi koetuksille vielä monen monta kertaa.

Toivon vain, että jaksan pitää idealismini matkassa, sillä ilman sitä maailma näyttää kovin synkältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...