7.10.2012

Pienille ihmisille

Norjalaismyssyt ovat ihania. Ne ovat malliltaan hyviä, helppoja tehdä ja raidoittaen aina uuden näköisiä. Kaivelin lankalaatikosta nöttösiä, joista syntyi kaksi hauskaa raitapipoa lähipiirin uusille vauvoille. Sen verran tein omaa muokkausta, että kavennuksissa käytin ylivedon sijaan SSSK-kavennusta, ja päälaen kuroin umpeen aiemmin kuin ohjeessa neuvotaan. Päälaelle syntyy herkästi pieni hiippa, ja halusin tällä kertaa välttää sitä.

Malabrigo + Lane Cervinia
21-22/2012
Norwegian Sweet Baby Cap by Djellevue
Lanka ja menekki Sandnes Garn Lanett + Gjestal Knopp, 20g sekä 
Malabrigo Yarns Silky Merino + Lane Cervinia Le Fibre Nobili Merino Superfine, 24g
Puikot 2,75mm

Lanett + Gjestal Knopp

En ihan saanut Lanettia kulumaan loppuun, joten jokin pieni jämälankaprojekti sille pitää vielä kehittää. Malabrigon ja Lane Cervinian langat sain loppuun, ja niiden yhdistelmästä syntyikin kerrassaan ihana pipo. Malabrigon edellisen projektin (kuva alimmaisena) loppufiilis oli luokkaa sekasotkuinen koiranoksennus, mutta nyt ruskeaan merinoon yhdistettynä tuo väri-iloittelukin rauhoittui.


23/2012
Norjalaismyssyjen lisäksi sain vihdoin valmiiksi toukokuussa aloittamani jätti-isoäidinneliön. 406g Novitan Puroa väreissä Iltanuotio, Ruska ja Takkatuli, reunaa kiertää jälleen piparkakkureunus. Koko on noin 80x80cm ja lopputulos varsin hauska.

3 kommenttia:

  1. Ihania myssyjä! Harmi, ettei niille kyllä ole käyttöä muuta kuin nukkevauvojen päiden lämmittäjinä ;)

    Muuten, mä vien jämälangat lähestulkoon kaikki (samoin kuin kangastilkutkin) päiväkotiin. Ottavat mielellään vastaan, kun tarvikemäärärahat nyt ovat mitä ovat. Ja kaikille tulee hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seiskaveikkoja sun muita voikin lahjoittaa eteenpäin, mutta nuo käsinmaalatut merinosilkkilangat ovat hieman toinen juttu... :P

      Poista
  2. Niin, aivan :) Tosin mulla nyt on vain lähinnä Novitaa, kun se on niin mukava (ja helppolöytöinen) sukkalanka ;) Vaikka tosin pitäisi noita pieniä myssyjä muutama neuloa täälläkin. Pikkuneiti tänään oli huolissaan siitä, miten nukkevauvalle tulee kylmä, kun ei ole kunnolla vaatetta päällä... ;)

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...