20.10.2012

Karismalla kylmää vastaan

25/2012
Lanka ja menekki Kilafors Superwash, 67g
Puikot 3,75mm

Nurja pinta on kaunis, pitäisi suosia sitä enemmän. Itse asiassa tämän projektin myötä tuli pienoinen hinku tehdä lisää nurjaa, sillä se on jotenkin mielenkiintoisempaa kuin silkka sileä.
Olen kohtalaisen tyytyväinen lapasiin. Palmikko on tarpeeksi erikoinen mutta kuitenkin yksinkertainen, ja nurjaan yhdistettynä lopputulos on hyvä. Ohjeen mukaiset kärkikavennukset ovat kuitenkin surkeat, sillä ne ovat muhkuraiset, rumat ja toimimattomat. Purinkin ensimmäisen viritelmän ja tein kvaennukset neljännestä kaaviotoistosta lähtien ihan simppelillä 2ny-menetelmällä. Sen verran tein vielä lisäfiksausta, että käänsin kärjen palmikot symmetrisesti sisäänpäin, ja tein oikeaan peukaloon puhelimenkäyttöaukon.

Eiköhän näillä talven tokene.

Lisäys:
Pyynnöstä peukutuskuva siitä oikean käden peukalonaukosta. Se on tehty ihan simppelisti päättelemällä muutama silmukka ja luomalla seuraavalla kerroksella yksi silmukka vähemmän tilalle. Vinkkiä otin tästä Dropsin ohjeesta. 


Aukko venyy sen verran, että tarvittaessa koko peukalonpään saa esille, mutta esim. puhelimeen voi vastata ihan noinkin. 

2 kommenttia:

  1. Miten sä käytännössä toteutit sen puhelimenkäyttöaukon? Onko se sellainen, mistä kärki kääntyy tarvittaessa syrjään? Saisko siitäkin valokuvaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvittaessa kääntyy, mutta voi puhelimeen vastata tuolla "pienelläkin aukolla". Katsotaan, miten tämä käytännössä toimii.

      Poista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...