1.7.2011

Loma on yhtä juhlaa!

Loma ja lapset, siinäpä ikuisuusaihe. Taloussanomat teki kovin raflaavan jutun päiväkoti-ikäisten lasten kesälomista, ja taas velloo keskustelu vilkkaana internetsin ihmemaassa. Minusta juttu oli asenteellinen ja leimaava, eikä edes kovin hyvin kirjoitettu. Jutun kirvoittamat kommentit kertovat varsin yksiselitteisen selvästi Suuren ja Ainoan Totuuden vanhemmuudesta (=äitiydestä): hyvä äiti hoitaa aina lapsensa kotona, vain huono vanhempi haluaa joskus lomaa omasta lapsestaan. On suunnattoman turhauttavaa ja täydellisen typerää kuitata koko oman ajan tarve alentuvalla "Miks pitää niitä lapsia tehä jollei niitä haluu hoitaa."

No. Sanotaan nyt vaikka näin, että tuo totuus on kohtalaisen mustavalkoinen ja sillä on hyvin vähän kosketuspintaa todelliseen elämään. Päiväkodin hoitajat tuskin tietävät totuutta perheiden elämästä, vaikka useimmin kuultu argumentti onkin, että he tietävät "kaiken". Eivät he tiedä, eikä heidän kuulukaan tietää. Vanhemmat eivät ole elämäntilanteestaan tilivelvollisia lapsensa hoitajille, vaikka perusasiat pitää toki jo turvallisuuden nimissä olla tiedossa.


Aivan varmasti on niitä vanhempia, jotka eivät vain halua olla samoissa tiloissa lapsensa kanssa kesällä (tai muulloinkaan), mutta juttu ja kommentit antavat ymmärtää, että he muodostavat valtaosan kesäpäivystystä käyttävistä vanhemmista. Don't get me wrong, kannatan lämpimästi lasten oikeutta lomailla, sillä päiväkotielämä on lapselle paljon rankempaa, kuin voisi ensihätään päältäpäin kuvitella. Kuitenkaan en osaa tuomita vanhempia, jotka haluavat oman hengähdyksensä tai "lomaa lapsesta." En nimittäin sekuntiakaan usko, että olisi olemassa vanhempia, jotka eivät joskus haluaisi lomaa omasta lapsestaan. Joka niin väittää, on joko vastasyntyneen vanhempi tai valehtelee.

Kaikissa perheissä ei ole kahta vanhempaa jakamassa vanhemmuutta. Kaikilla perheillä ei ole passissa istuvia isovanhempia odottamassa, milloin ottaa lapsenlapsi kesälomalla hoitoon. Toiset isovanhemmat eivät edes suostu ottamaan lapsenlapsiaan hoitoon argumentilla "me olemme omat lapsemme jo hoitaneet." Joskus ainoa tapa saada hetki omaa aikaa on venyttää lapsen lomallelähtöä ja yrittää itse palautua, jotta yleensäkin jaksaisi olla lapsen kanssa. Jos se tekee vanhemmasta huonon, on huonon vanhemman määritelmä aika löyhissä kantimissa. Näin heittona voisin todeta, että levännyt vanhempi jaksaa paremmin kuin uupunut, mutta ilmeisesti sitä ei lasketa.

Ihmiset ovat erilaisia ja on itsestäänselvyys, että ihmisten tarve omalle tilalle ja omalle ajalle vaihtelee. Siinä missä toinen on onnellisimmillaan saadessaan viettää kaiken aikansa perheen kanssa, toinen ahdistuu, jos ei saa olla välillä aivan yksin. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. En jaksa enkä halua olla puolisonikaan kanssa 24/7, enkä jaksa olla jatkuvasti kiinni lapsessanikaan. Olen toki saanut kuulla olevani tunnekylmä ja rakkaudeton äiti, mikä on kohtalaisen rohkea väite puolituntemattomalta ihmiseltä. Minä itse taas koen olevani nimenomaan parempi äiti silloin, kun saan nollata ajatukseni yksin, ilman, että vieressä on lapsi ja/tai puoliso vaatimassa huomiota. Tarpeen tullen käytän tähän subjektiivista oikeuttani päivähoitoon.

Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta puhuttaessa vedetään aina esiin vanhemmat, jotka vievät lapsensa hoitoon päiväksi palatakseen sitten kotiin kaivamaan nenää. Ihan varmasti heitäkin on - järjestelmän hyväksikäyttäjiä on aina. Mutta onko todella tarpeen ajaa alas systeemi, josta muutoin on hyötyä? Esimerkiksi Työvoimatoimistossa kirjoilla olevan työttömän työnhakijan on oltava käytettävissä välittömästi, ei sitten joskus, jos ja kun kunta vaivautuu päivähoitopaikan osoittamaan. Entä freelancer-työntekijät? Etätyötä tekevät? Graduaan työstävät opiskelijat? Uupuneet vanhemmat?

Subjektiivisen päivähoidon tilalle ehdotetaan kerkeästi avoimia päiväkoteja, viriketoimintaa, asukaspuistoja ja seurakunnan kerhoja. Niissä on toki mukava käydä - olettaen, että niitä omalla paikkakunnalla säällisen matkan päässä tarjotaan. Pk-seudulla ja muissa isoissa kaupungeissa tilanne on siinä mielessä varsin hyvä, että avointa päiväkerhotoimintaa on varsin runsaasti tarjolla. Pienemmissä kunnissa ainoa mahdollisuus voi olla seurakunnan kerho. Kovinkaan moni ei-kristitty tuskin haluaa tunnustukselliseen, kristilliseen kerhoon lastaan viedä, mutta sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Tässä tilanteessa vanhempien vakaumuksen yli joko kävellään tai todetaan kikkelis kokkelis, mitäs läksit.

En missään tapauksessa kannata subjektiivisen päivähoito-oikeuden lakkauttamista ja suhtaudun hyvin skeptisesti ajatuksiin sen rajaamisesta. Jos päivähoito-oikeus rajattaisiin sosiaalisiin syihin, se olisi jo lähtökohtaisesti eriarvoistavaa ja syyllistävää. Jo nyt sosiaalietuuksien hakeminen on työn ja tuskan takana, ja koko prosessi on suunnattoman nöyryyttävää - been there, done that, got the t-shirt. Oman elämän alistaminen virkamiesten tutkittavaksi ja arvioitavaksi tuskin kohottaa yhdenkään vanhemman itsetuntoa tai voimaannuttaa vanhemmuuteen - mutta ehkäpä nimenomaan tähän yritetäänkin pyrkiä? Jos sosiaalisin perustein saatava päivähoitopaikka olisi jo hakuprosessina mahdollisimman hankala ja nöyryyttävä, paikkoja ei haettaisi. En sitten tiedä, ketä se palvelisi - tuskin ainakaan niitä apua tarvitsevia perheitä.

Yhteiskunnan arvomaailma näkyy yleensä parhaiten siinä, miten kohdellaan niitä heikoimmassa asemassa olevia. Minusta tuo arvomaailma ei tällä hetkellä näytä kovin kauniilta.

5 kommenttia:

  1. Lähdin kirjoittamaan pitkää vastinetta, mutta painoin lopulta deleteä. Olen liikaa eri mieltä eikä tarkoitus ole lähteä väittelemään:) Mutta suosittelen luettavaksi Tiina Kaitaniemen opuksen "Luonnollinen lapsuus".

    Terv: eräs päivähoidon entinen työntekijä, nykyään fanaattinen kotiäiti.

    VastaaPoista
  2. Fanatismi ei yleensäkään ole hyvä asia missään muodossa, vaikka sen voimalla toki asiansa saa kuuluviin.
    Väittely sen sijaan on ihan ok, jos perustelut itsessään ovat kunnossa. :)

    Kirjaan en ole sen tarkemmin tutustunut muutoin, kuin että olen siitä kuullut juttua puolesta ja vastaan. Kritiikkiä se on saanut siitä, että asioita yksinkertaistetaan liikaa. Lisäksi minua kiinnostaa termin "luonnollinen" määritelmä, se nimittäin vähän vaihtelee sen mukaan, keneltä kysyy.

    Kiitos kommentistasi kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  3. Olisi ehkä pitänyt käyttää heittomerkkejä. Huumoria on vaikea ymmärtää ilman äänensävyä, ilmeitä, eleitä... En siis oikeasti koe olevani fanaattinen, vaan sellaiseksi minut on toisinaan leimattu, syystä että en ole suostunut viemään omia lapsiani hoitoon. Nykyään osaan tälle kotiäitivihamielisyydelle jo nauraakin. Kumnnioitan täysin muiden valintaa tehdä toisin, ja ymmärrän että yhteiskuntarakenteemme vuoksi joskus on pakko aloittaa se päivähoito hyvinkin varhain. En kuitenkaan sulata väitteitä siitä, että päivähoito olisi lapselle välttämätön sivistyksen keskus, jota ilman hän jää pahasti jälkeen. Toki mitä aiemmin systeemille altistuu, sitä paremmin siinä selviää. Mutta siitä voidaankin keskustella, tahdommeko lastemme ylipäätään olevan tämän systeemin tuotoksia...

    Kirja kannattaa lukea, ennen kuin tekee siitä kirja-arvostelua. Teos on herättänyt paljon syyllisyydestä kummunnutta kritiikkiä, koska Kaitaniemi on evoluutiobiologi ja puhuu tieteilijälle tyypilliseen tapaan "faktat pöytään, tunteet syrjään". Mutta kirja valottaa erittäin hyvin sitä, miten luonnoton koko päivähoitosysteemimme on. Miten lapsi tahtoo oman paikkansa "laumassaan" ja miltä se tuntuukaan, kun hänet sysätään syrjään pois tieltä (tilanteessa jossa lapsi tietää vanhempiensa lepäävän kotona kun hän itse on hoidossa)..

    Aiheesta itsestään. Toki on, surullista kyllä, tilanteita jossa lapsen ja hänen perheensä kannalta on parempi lapsen olla hoidossa. Jopa ympäri vuoden, pitkiä päiviä, ilman lomaa (aikuinen jo pian loppuunpalaisi?). Vaikka siitä aiheutuisikin niitä tunne-elämän ongelmia ja käytöshäiriöitä, jotka jäävät tietenkin päivähoidon hlökunnan ratkaistaviksi...
    Näitä tapauksia on kuitenkin vain murto-osa. On turhauttavaa, miten näistä kysymyksistä keskusteltaessa lähdetään aina liikkeelle aikuisen tarpeista ja oikeuksista.

    On muuten mielenkiintoista, että yleensä päivähoidon työntekijät pitävät olemattoman vähän lapsiaan tarpeettomasti hoidossa. Elämäntilaneita heidänkin joukossaan monenlaisia..

    T: Se "fanaattinen" kotiäiti

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvistä näkökulmista!

    Vähän arvelinkin fanatismisi sisältävän hipsut, mutta oli kuitenkin pakko todeta. Fanatismi on kyllä ihan minullekin tuttua, mutta yritän pyristellä siitä pois. Se kun tosiaan ei pidemmän päälle palvele ketään.

    Tarkennettakoon, että minulla ei ole sen kummemmin mielipiteitä uraäiti-kotiäiti -vääntöön, molemmissa on puolensa ja puolensa. Joskin kieltämättä ajoittain hiukan riepoo se, että työssään kunnianhimoiset ja etemistäkin ajattelevat äidit leimataan huonoiksi ja lastaan laiminlyöviksi vanhemmiksi. Paska äiti itse aisassa sivusi aihetta vastikään. Minä olin kotona kaksi vuotta ja totesin, että pysyäkseni järjissäni tarvitsen myös elämää, joka määrittää minut muutenkin kuin äitiyden kautta.

    Jäin pohtimaan tuota päiväkotien työntekijöiden haluttomuutta laittaa lastaan päiväkotiin. Voisiko sitä ajatella sitäkin kautta, että päiväkodissa kaitsettavana on toistakymmentä lasta, kotona parhaimmillaan vain yksi? ;) Toisin sanoen kotielämä on suorastaan lomaa.

    Kirja-arvostelua en suinkaan ollut tekemässä, totesin vain sen mitä kirjan lukeneet ovat kommentoineet. Kirja on lukulistalla, kunhan vain saisin aikaiseksi. Luonnoton-termiin kuitenkin sen verran, että luonnotontahan on myös asua kerrostalossa, syödä joka päivä lihaa, kulkea moottoriajoneuvoilla, käyttää tietokonetta, synnyttää sektiolla ja katsoa videoita. Noin vain muutaman mainitakseni. :)

    Mitä itse päiväkotisysteemiin tulee: alun perinhän se luotiin nimenomaan mahdollistamaan äitien työssäkäynti. Ja systeemin osiahan me olemme kaikki, niin aikuiset kuin lapsetkin. Mitä merkitystä ja tarvetta systeemillä sitten on, se onkin ihan toinen juttu.

    Toisaalta voisin kyllä lainata Keltikangas-Järvistä: niin kauan, kun koti- ja uraäidit tappelevat keskenään siitä, kumpi on huonompi äiti, ei päivähoitojärjestelmää tarvitse kehittää. Päättäjät varmaan onnesta hykerrellen hierovat karvaisia käsiään yhteen, kun vuodesta toiseen ei tarvitse tehdä mitään, seurata vain mammojen tappelua niin internetin kuin oikeankin elämän hiekkalaatikoilla. Jokseenkin surkuhupaisaa, että se on niin helppoa.

    VastaaPoista
  5. Koitan aina pitäytyä kaikenlaisesta mustavalkoisuudesta, joka monasti leimaa tälläisiä herkkiä aiheita. Ihmiset saattavat jonkun mielipiteen provosoimana sanoa vahvemmin, kuin edes ajattelevat ja seuraava pistää taas paremmaksi vastakkaiseen suuntaan jne.

    Minusta on silti hyvä, että tätä keskustelua käydään. Parhaimmillaan siinä tulee esiin epäkohtia. Esim se miten yleistä on että vanhempi ja erityisesti se äiti on kovin yksin nykysuomessa taituroimassa arjessa hankalassa elämäntilanteessaan.

    On hetkiä jolloin "koliikkilapsi vie kaikki voimat" ja vastoin kaikkia omiakin periaatteita, vilkas esikoinen nkin parempi laittaa päivähoitoon, vaikka äiti on kotona. Tai äiti on pitkäaikaissairas. Se ei välttämättä näy ulospäin.

    Tietysti toivoisi, että jos vanhemmat tarvitsevvat lomaa lapsiltaan, riittäisi muutama toipumispäivä ja sitten lapsikin saisi sitä kaivattua lomaa.

    Kuten sanoit on päiväkotiarki lapsellekin rankkaa. Sekin näkyy sitten kotona, se lapsen uupumus, ja kierteessä ollaan.

    Keskustelu hyvä siis. Puolin ja toisin tuomitsemisen voisi unohtaa.

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...