9.10.2010

Mitä löytyy lautaselta?

Uusimmassa Vihreässä Langassa oli arvosteltu amerikkalaisen ruokatoimittaja Michael Pollanin kirja Food Rules - An Eater's Manual (suom. Oikean ruoan puolesta). Itse artikkeliin en sen enempää ota kantaa kun en kirjasta ole lukenut edes takakantta, mutta kovasti Pollan tuntuu liputtavan "luonnonkansojen" ruokavalioita. Tuntuu, että mitä huonommin maailmalla menee, sitä enemmän ihmiset hakeutuvat "luonnonmukaiseen" ja "aitoon", oli se sitä tai ei. Nostalgian kaipuuta, ennen oli kaikki paremmin.

No oli miten oli, on herralla perääkin ajatuksissaan. Lehtiartikkelin lopussa oli pieni infolaatikko otsikolla "Näin syöt oikein Pollanin tapaan".


  • Vältä tuotteita, joiden aineksia ei löydy tavallisesta keittokomerosta.
  • Vältä tuotteita, joissa sokeri on kolmen tärkeimmän raaka-aineen joukossa. Raaka-aineet on tuoteselosteessa listattu suuruusjärjestyksessä.
  • Vältä tuotteita, joissa on enemmän kuin viisi ainesosaa.
  • Vältä tuotteita, joilla väitetään olevan myönteisiä terveysvaikutuksia.
  • Syö enimmäkseen kasveja ja mieluiten niiden lehtiä.
  • Kokkaa itse.
  • Älä syö mitään, mitä isoäitisi ei tunnistaisi ruuaksi.
  • Vältä ruokia, joita mainostetaan televisiossa. Ne ovat aina teollisia.
  • Syö vain pilaantuvaa ruokaa.
  • Se ei ole ruokaa, jos sitä kutsutaan samalla nimellä kaikissa maissa, esimerkkinä Big Mac tai Pringles.
  • Älä syö muroja, jotka saavat maidon vaihtamaan väriä.
  • Syö roskaruokaa niin paljon kuin tahdot, kunhan teet sen itse.
  • Maksa enemmän, syö vähemmän. Hyvä ja terveellinen ruoka on yleensä huonoa kalliimpaa.
  • Jätä aina ruokaa lautaselle, näin tulet syöneeksi vain vähän.
Näistä ainakin tuo pilaantuvan ruaan kohta on varsin ajatuksia herättävä - varsinkin tämän uutisen jälkeen...

5 kommenttia:

  1. Ihan fiksuja pointteja minusta. Big mac -uutinen on kyllä aika järkky.

    VastaaPoista
  2. Juu, paljon siinä oli hyviä pointteja. Tietysti pari kohtaa hieman pisti hymyilyttämään (isoäitini ei olisi tunnistanut tofua ruuaksi, ja ruisleipä on terveellistä), mutta kokonaisuutena ihan asiallinen ja itse asiassa varsin toteutettava ohjenuora.

    VastaaPoista
  3. Big Mac nomnom

    On se niin väärin, että ne on tehneet niin oudon koukuttavan makuista möhjöä.

    VastaaPoista
  4. The sweet taste of natriumglutamat... :P

    VastaaPoista
  5. Tuo viiminen osuu kyllä omalle kohdalle usein, vaikka ei se musta silti hyvä ohjenuora ole :D

    Ja ei munkaan mummot tofua tunnista, mummi maistoi eilen ekaa kertaa eikä varmaan ihan suosikkeihin päätyny!

    Mut hyviä ohjeita kyllä muut :)

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...