Raisa Cacciatore ja Samuli Koiso-Kanttila: Pelastakaa pojat
Jätän hyvin harvoin kirjoja kesken, mutta Pelastakaa pojat kuuluu valitettavasti niihin. Koska kirjaa oli hypetetty niin paljon niin monessa paikassa, odotukset sitä kohtaan olivat kovat - ja jäivät täyttymättä. Kirjoitustyyli oli tökkivää, lyhyistä lauseista koostuvaa ja sisälsi minun makuuni liian paljon tautofoniaa. Urakoimani reilu 250 sivua tuntui lähinnä ranskalaisista viivoista koostuvalta prologilta, joka oli jaoteltu lyhykäisiin, ajoittain alle sivun mittaisiin alalukuihin (vai miksikä niitä pitäisi nimittää), ja joilla ei välillä tuntunut olevan mitään koherenttia yhteyttä toisiinsa. Lukeminen oli tankkaavaa, tylsää ja puuduttavaa, kun kirjoittajat toistuvasti aliarvioivat lukijoita/vanhempia, eikä teksti päässyt käyntiin lainkaan. Vanhemmille suunnatut neuvot ovat luokkaa "kuuntele lastasi", "älä pilkkaa nuoren kavereita tai vaatteita", "ole kiinnostunut lapsesi harrastuksista" ja "tutustu netin käyttöön." Ovatko nykypäivän vanhemmat oikeasti niin hukassa, että tarvitsevat tämän tyylisiä neuvoja?!
En tiedä, olenko keskimääräistä vanhempaa vaativampi lukija "kasvatusoppaiden" suhteen vai mikä mätti, mutta minulle kirjan anti oli lähestulkoon puhdas nolla. Se suuri harmi ottaen huomioon kirjoittajien valtavan tietopohjan.
Nuo vanhemmille suunnatut kasvatusoppaat ovat kyllä ihan oma lukunsa. Vaikuttavalla tittelillä myydään tuotetta, jonka sisältö onkin täynnä dr. phil-tyyppisiä trivialiteetteja. Suuhun jää vain rahastuksen maku. Muistelen edelleen hilpeydellä, kun eräs kurssimateriaalini sisälsi Tahkokalliota :D Hyviä "kasvatusopuksia" löytyy ammattilaisille suunnatusta materiaalista. Toki kriittistä silmää ei pidä unohtaa..(oi kultainen 70-luku).
VastaaPoistaUpea neliöliina tuossa alempana! Miten olette toimineet, jos poju nukahtaa liinaan? Me olemme tähän asti käyttäneet huivia, mutta se ei tunnu kätevältä. Seuraavaan versioon laitan kyllä sen tukipaneelin.
Pakko tähän väliin vähän mainostaa, että olen pääsääntöisesti ollut varsin tyytyväinen Jari Sinkkosen opuksiin.
VastaaPoistaJaa... liinaan nukahtamista ei ole tapahtunut liki kahteen vuoteen, ja silloin kun se viimeksi tapahtui, olin haravoimassa ja jo valmiiksi vähän kumarassa. Unitukea ei siis ole tarvittu laisinkaan.