dualismi

Andreï Makine: Vain rakkaus
Pakko se kai on uskoa. Slaavilainen kirjoitustyyli on minulle haastava, mikä kieltämättä vie motivaatiota lukea kirjaa. Andreï Makinen teos oli hyvyydestään huolimatta työläs lukea, sillä kerronta hyppi ajasta ja paikasta toiseen, piipahti toisessa kertojassa ja palasi takaisin. Tekstin monisyisyys ja kerroksellisuus vaati keskittymistä, jota ei tällä kertaa tainnut löytyä tarpeeksi. Olihan se kaunista ja runollista, mutta minulle liikaa. Ajoittain tuli mieleen, että tarina itsessään on toissijainen, tärkeämpää on tekstin kauneus.

Kirjan päähenkilöt ovat mukana vapaustaisteluissa, vallankumouksissa niin Angolassa, Kuubassa kuin Moskovassakin, ja todistavat elämänsä aikana käsittämättömimpiä hirveyksiä mitä ihmiset voivat saada aikaan. Kaiken taustalla piilee ajatus siitä, miksi taistella, jos ihmiset eivät sen tuloksena kuitenkaan voi rakastaa enemmän ja kokonaisemmin. Kun ihmiseltä on väkivalloin raastettu pois kaikki muu, rakkaus jää jäljelle - olettaen, että sitä alunperinkään on edes ollut.