13.6.2008

Pienistä pojista ja vähän tytöistäkin

Luin taannoin tuttavan vinkistä Marianne Grabruckerin kirjan Siinäpä vasta kiltti tyttö, josta on Ryytimaa-blogissa varsin hyvä tiivistelmä. Tuo kirja avasi tietyllä tavalla silmäni, vaikkakin siitä puolet on käytännössä kirjoittajan omien angstien käsittelyä ja typerää hysterisointia. Olin ärsyyntynyt sukupuoliroolikasvatuksesta jo ennen sitä, mutta kirjan jälkeen tajusin, kuinka läpikotaisin roolien kyllästämä yhteiskuntamme on. Otetaan vaikkapa lastenkirjat: tytöt hoivaavat, siivoavat, leipovat, pojat ovat lääkäreitä, autoilijoita, palomiehiä. Tytöille myydään pehmoisia nalleja ja nukkeja, pojille autoja. Toisin sanoen: pojille markkinoidaan toimintaa ja tekemistä, tytöille passiivista paikallaoloa ja hyödyllisyyttä. Sukupuoliroolin mukaisista lastenvaatteista en edes ala... *huoh*

Grabruckerin kirjassa eletään 80-luvun aikaa, jolloin alettiin ajatella sukupuoliroolien olevan kasvatuksen tulosta, ja että todelliseen tasa-arvoon päästäisiin sukupuolineutraalilla kasvatuksella. Sittemmin on todettu ettei asia ole ihan näin. Varsinkin Jari Sinkkonen on kirjoissaan todennut sukupuolineutraalin kasvatuksen menneen hienoisesti pieleen: tytöille sallitaan sekä feminiinisiä että maskuliinisia aktiviteetteja, mutta pojilta halutaan karsia pois maskuliinisuus. Siis ei pojille autoleikkejä, sotapelejä, pippelijuttuja tai actionmaneja, vaan kotileikkejä ja nukkeja; halutaan siis neutraloida miehiset piirteet. Mutta eihän tuolla ole mitään tekemistä sukupuolineutraalin kasvatuksen kanssa, vaan kyseessä on lähes demaskulointi. Mitä pojat siitä oppivat, sukupuolineutraliutta? Tuskin, ehkä enemmänkin sitä, että feminiiniset asiat ovat hyvä juttu, mutta mitkään maskuliiniset eivät.

Sukupuolineutraalia my ass.

*****

On ollut varsin mielenkiintoista huomata, miten tietyt asiat kiinnostavat poikaa nyt komeassa 1v8kk iässä. Sambakarnevaaleilla höyhenhepenissä tanssivat tädit olivat aika hienoja ja jänniä, mutta selässä matkustanut sälli meinasi saada kohtauksen, kun ohi meni AU'O! Toisaalta, poika tykkää ihan älyttömästi työnnellä naapurintytön nukenrattaita pitkin pihaa, ja suuntaa isoissa marketeissa lähes poikkeuksetta nukkehyllyn tienoille rattaita testaamaan (jos hänet vaan ensin saa autohyllyn ohi... :P ) Olisi äärimmäisen helppoa lähteä nyt vahvistamaan "poikamaista" käytöstä ja karsia pois "epätoivotut tyttömäiset" piirteet, mutta en oikein näe siinä mitään järkeä.

Olen järkyttänyt muutamaa puolituttua ihmistä toteamalla, että voin varsin hyvin ostaa pojalleni mekon jos hän sellaisen haluaa päälleen pukea, tai että tottakai pojallekin voi laittaa letit tai pinnit (vaikkakin inhoan täydestä sydämestäni pienillä pojilla tyypillistä takatukkaa). Puolet poitsun vaatteista on tyttöjen osastolta kukkineen kaikkineen, ja sekin on joillekin shokeeraavaa. Taannoin pöyristytin sukulaisiani toteamalla, että "Laitetaan pojalle kukkatabletti iltapuurolle, kasvatetaan siitä kunnon homo kun se soijaakin syö". :D

En tiedä onko homoseksualismin pelko niin läpeensä voimakasta, että se panee pelkäämään poikien (ja miesten) feminiinisiä piirteitä, vai mistä ihmeestä tässä on kyse. Sillä mitä muuta voi pojasta kasvaa kuin homostelija, jos äiti pukee päälle tyttöjen osaston t-paidan ja kukilla koristellut housut, syöttää soijaa ja antaa vielä nukenrattaatkin työnnettäväksi? Mitäpä siitä, ettei ulkoisilla objekteilla ole vaikutusta sukupuoliseen suuntaumukseen, tai ettei asialla ole meille mitään merkitystä.

*****

Loppujen lopuksi tytöillä tuntuu olevan enemmän liikkumavaraa kuin pojilla ja tietyllä tavalla tytöille sallitaan enemmän kokeiluja kuin pojille. Raisusti käyttäytyvä tyttö voi olla "huonotapainen" ja "epänaisellinen", mutta hän pysyy edelleen tyttönä, käänteisesti samoin toimiva poika muuttuu homoksi, "epä-mieheksi". Poikien roolit ovat pelottavan kapeita, mikä varmasti osin selittää poikien ongelmia esimerkiksi koulussa. Eija Reinikainen kirjoittaa erityisopetettavista oppilaistaan kirjassaan Leimatut lapset ja sivuaa samalla myös väliinputoavien poikien vaikeuksia.

Olen viime aikoina pohtinut aika lailla sitä, miten tähän suhtautuisin jos lapseni olisikin tyttö eikä poika. Olisinko yhtä kärkkäästi arvostelemassa sukupuoliroolittavia satuja, vaatteita, leluja, puheita, harrastuksia? Tökkisinkö puheillani aivan tarkoituksella tiettyjä aiheita haluten herätellä ihmisiä ajattelemaan? En tiedä, todennäköisesti. Ehkä.

Se nyt kuitenkin on varmaa, että vaaleanpunaista inhoaisin ihan yhtälaisella paatoksella.

11 kommenttia:

  1. Pedagogisesta näkökulmasta niin pojilla kuin tytöillä ilmenee tukea vaativa hoivavietti, molemmat sukupuolet kiinnostuvat kaikenlaisistaa leikeistä aikuisten asettamien rajoitusten mukaan, mutta suurimalla osalla kiinnostuksen kohteet vakiintuvat sukupuolen mukaan 3-4 vuoden iässä, kasvattajan toiminnasta huolimatta. Näin ainakin tenttikirjani opettivat :) Mutta monesti olen surukseni nähnyt, että pojilta on kielletty mahdollisuus hoivaviettinsä toteuttamiseen tai tytöt on ohjattu pois poikien autoleikeistä.

    Kulttuurissamme on muuten sekin omituinen piirre, että naiset vastaavat kasvatuksesta. Mieheni on kommenteista päätellen varsinainen kummajainen liinaillessaan ja asumme sentään Helsingissä!

    Ja pitää vielä mainita miten järkytin omia sukulaisiani; ilmoitin raskausaikana ostavani lapselle 1. syntymäpäivälahjaksi nuken, tulisi sitten poika tai tyttö.

    VastaaPoista
  2. Sepäs se onkin sitä "sukupuolineutraalia" kasvatusta vastaan, kun biologia kuitenkin sanelee toimintaa aika paljon. Tärkeintä olisi tukea lapsen kasvua ja kehitystä monipuolisesti painottamatta tai toisaalta pelkäämättä liikaa eri osa-alueita. Poika osoittaa jo nyt suurta kiinnostusta esim. keittiöhommiin, ja tarkoituksena on joko ostaa tai tehdä sällille oma hella/kokkauskeskus tänä tai ensi vuonna.

    ...mistä tulikin mieleeni, miten vastenmielisesti lelukuvastot markkinoivat pieniä liesiä, siivoustarvikkeita ja mitäkaikkea vaaleanpunaisina "äidin pikku apulaisille". Samaan aikaan pojat tutkivat maailmaa mikroskoopeilla. Hohhoijaa.

    Ollaan muuten mieheni kanssa naureskeltu, miten paljon enemmän hän tulkitsee pojan puhetta kuin minä ja selittää, mitä poitsu höpötyksellään milloinkin tarkoittaa. "Oikeastihan" sen pitäisi mennä toisin päin. ;)

    VastaaPoista
  3. Minähän olen vain täti enkä lapsista ja kasvatuksesta mitään tiedä, mutta ahkerasti pyrin ainakin omalta osaltani edistämään neutraaliutta ostamalla mm. veljenpojalleni punaisia vaatteita ja kieltäytymällä ostamasta veljentytölle vaaleanpunaista. Juuri ostin veljenpojalle tyttöjen osastolta limenvihreät caprit kesäksi ja äitinsä niitä iloiten tervehti. Heillä on kyllä hyvinkin neutraali kasvatus, toki autot ja työkalut kiinnostavat valtavasti, mutta yhtälailla poika saa halutessaan prinsessapinnin päähänsä ja imettää vauvanukkea. Molempia lapsia kasvatetaan samoilla reiluilla ja "ronskeilla" otteilla - liekö osansa se, että äitinsä on lastentarhanopettaja... :)

    VastaaPoista
  4. Sitruuna, se voi hyvinkin vaikuttaa. :)

    Niin passiivis-aggressiiviselta kuin se kuulostaakin, en vaan voi sille mitään, että olen tosi surullinen yhden tapaamani perheen suhteen. Tyttöä komennetaan kiltiksi, hiljaiseksi ("sinä olet hiljaa kun äiti puhuu"), leikkimään rauhallisesti, olemaan vastuuntuntoinen ja niin edelleen. Poika taas riekkuu minkä ehtii, hänelle äidillä on aina syli valmiina ja häntä lohdutetaan. Sanomattakin selvää on, että lapset puetaan tiukasti värikoodien mukaan: tytölle pinkkiä ja pastellia, pojalle tummansinistä, ruutua, ja riehakkaaksi heittäytyessä vihreää.
    Molemmat lapset ovat alle nelivuotiaita. Harmittaa niin vietävästi, kun selvästi fiksua tyttöä tukahdutetaan (en keksi parempaakaan termiä) veljensä kustannuksella, eikä kumpikaan vanhemmista edes noteeraa sitä.

    VastaaPoista
  5. Löysin tekstistäsi todella paljon asioita, joita olen itsekin pohdiskellut ja samankaltaisia ajatuksia, joita itseltänikin löytyy.

    Meidän perheessä nuo raikkaat värit ja kukkakuosit näkyvät myös niin äidin, isin kuin pojankin vaatetuksessa.. Itselleni olisi ylipäänsä erittäin epäluontevaa ajatella vaikkapa värejä, leikkejä tai harrastuksia sukupuolten mukaan jaoteltuna, niin että miettisin kenen on "sopivaa" pukeutua tietyllä tavalla, leikkiä tai harrastaa jotain tiettyä juttua.

    Meidän kolmivuotias tykkää tällä hetkellä leikkiä monipuolisesti erilaisia leikkejä; suosikkipuuhia ovat esimerkiksi tanssiminen, junaradan kokoaminen, omalla leikkihellalla ruoan kokkaileminen pehmoeläimille, äidin tai isin puuhelmikorujen kanssa keikisteleminen peilin edessä ja autojen järjesteleminen & välillä niiden kanssa pärisyttäminenkin. Päiväkerhossa suosittelivat nukenrattaiden hankkimista, kun nuken työntäminen rattaissa paikasta toiseen ja sen hoitaminen on siellä pojan ehdoton lempipuuha. Mitään leikkejä tai leluja ei olla tyrkytetty; jännä miten nuo mieluisimmat jutut itse kullakin muodostuvat.. :)

    VastaaPoista
  6. Tuttuja ajatuksia, näin itsekin ajattelen. Se on aika yllättävää mistä kaikkialta se värikoodien maailma puskee vastaan, kun koittaa olla välittämättä siitä. Joskus alkaa jo tuntua, että rääkkään lastani, kun en pue hänrä hempeästi ja sehän se vasta hullu ajatus on.

    Parhaiten muistuu mieleeni, kun kirpparilla myymääni neonpinkkiä vaippaa ihasteleva äiti surkutteli, kun hän sen niin paljon tahtoisi ostaa, mutta kun hänellä on poika. Minä koitin sanoa, että eihän se vaippa sieltä housuista näy, niin äiti totesi "niin mutta silti, kyllähän sinä tiedät" ja mun teki mieli sanoa, että en kyllä tiedä. Lopulta vaippa lähti mukaan, mutta äiti kyllä voivotteli ja sääli jo valmiiksi poikaansa, kun hänelle nyt on pinkki vaippa ostettu. Siis vaippa! Voi hyvänen aika.

    Mulle on ihan itsestäänselvyys, että lapsi puetaan, sitä kohdellaan ja sen kanssa leikitään samalla lailla oli tyttö tai poika. Ja siksi se tuntuukin niin hassulta, kun suurin osa ihmisistä haluaa laittaa jo pienet lapset kategoriaan. Ja tuo jatkuva "siitä tulee homo" on jollain lailla todella omituista, sillä koskaan en ole kuullut että vaaleansiniseen puetun tytön kohtalo olisi olla lesbo.

    VastaaPoista
  7. Piti vielä tarkentaa, etten tarkottanu että kaikki ois pakko olla samanlaista tytöllä ja pojalla, tytön puen kyllä mielelläni mekkoihin ja poikaa en automaattisesti niihin laittais, ellei hän erikseen itse toivoisi. Mutta periaate on sama, että lapsen kanssa tehdään ja sitä puetaan niin kuin itsestä hyvälle tuntuu eikä niin, että jotain ois pakko tehdä tietyllä lailla, koska on tyttö tai poika.

    VastaaPoista
  8. Tuosta hoivaamisesta tuli mieleeni,että meillä kun pojalle on ostettu nukenrattaat ja nukke,ponnareita ja pinnejä,niin ne muuttuu leikeissä vähän eri jutuiksi.Nukke ajaa traktorilla,traktori nukkuu rattaissa ja on sairas ja hirveesti pitää hoitaa,ponnareilla ammutaan siskoa...
    Isosiskolle (reilu 3,5v.) on muuten mun huomattavasti hankalampi ostaa esim. autoja,traktoreita tms. kuin veljelleen nukkeja.Johtuneeko siitä,että viimesen vuoden aikana tytöstä on tullut oikea neiti (eikä ole kyllä äidistään mallia saanut ;) ),prinsessa ja pikku emäntä? Mutta onko muilla ollut samaa?

    VastaaPoista
  9. Olipas ilahduttava kirjoitus! Minua niin keittää nämä vanhemmat, jotka toteavat vievänsä poikansa jalkapalloa pelaamaan, mutta että eivät kiellä poikaansa menemästä balettitunneille, jos tämä niin ehdottomasti haluaa. Kysynpähän vaan, mistä pieni poika keksii haluta balettitunneille, jos vanhemmat raahaavat häntä jalkapallokouluista taekwondo-tunneille?!! Ei taida olla pelkoa...

    VastaaPoista
  10. Marjuli, olin taannoin ostamassa pojalle tytön äidiltä erilaisia housuja, ja tämä äiti lamaantui ihan täysin kun totesin etsiväni pojalle housuja. Mukaan lähti punaiset ja punaraidalliset, hieman hymyilin mennessäni sitä myyjän kauhunsekaista olemusta. :D

    Anonyymi, tuleehan molemmille sukupuolille ne korostetut kaudet, jolloin tyttö on maailman suurin prinsessa ja poika NIIN machoa ettei ikinä koko elämässään vastaavaan kykene. Eikä siinä mitään, sehän on ihan ok - kunhan ei väen vängällä lähde vahvistamaan sitä käytöstä ja odota sen olevan lapselta se ainut toivottu tyyli.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus. Ilahduin kun löysin. Mulla on kuusi lasta, 2 poikaa ja 4 tyttöä. Nämä jutut ovat pyörineet päässä paljon paljon.
    Olen ihan saman huomannut: Tytöillä on paljon enemmän liikkumavaraa olemisessaan.
    Mä iloitsen siitä että meillä on onneksi melko samanikäiset tyttö-poika sisarusparit, jolloin leikit sujuvat yhdessä ja silloin luontevasti "roolitus" muuttuu joustavammaksi ainakin kotona.
    Olin suunnattoman onnellinen kun ekaluokkalainen poikani osti synttärilahjarahallaan oman vauvanuken. Olihan noita nukkeja talossa jo muutenkin, mutta hän halusi tietynlaisen. Tein silloin itsekseni aaltoa.

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...