29.2.2008

Moraaliseettistä ahdistusta

Olen aina vierastanut sitä, että nuoruudessa tehdyt periaatepäätökset kuitataan haihatteluksi ja todetaan, että kyllä se siitä, kun kasvat aikuiseksi. Tottakai on niitäkin asioita, mihin nuorena suhtautuu hyvinkin aggressiivisesti ja mustavalkoisesti ja niin pitääkin! Sehän on nuoren tapa irtautua vanhemmistaan ja vanhempiensa ikäpolvesta, tehdä pesäeroa lapsuuteen ja lähteä kasvattamaan omaa ajattelua ja vakaumuksia. Koen kuitenkin aika surullisena sen, että nuoruuden intohimoiset mielenilmaukset eivät muka olisi säilyttämisen arvoisia tai että nuoren olisi jotenkin välttämätöntä "kasvaa aikuiseksi ja lopettaa turhanpäiväinen hömpöttely."

Viime aikoina olen kovasti miettinyt vegaaniutta, tai paremminkin omaa versiotani siitä. Vegaanihan en ole, sillä käytän nahkakenkiä, villasukkia, epävegaanisia lääkkeitä, kosmetiikkaa ja puhdistusaineita, lisäksi lapsi käyttää villahousuja kestovaippojen kuorina. Syömme kuitenkin vegaanisesti, mikä tällä hetkellä riittää minulle. Nyt kuitenkin mieleen on hiipinyt pari epäilystä, D3-vitamiini sekä vanha ystäväni hunaja. Lisäksi olen omaksi järkytyksekseni huomannut muutamaan otteeseen miettiväni lehmänmaidon käyttäjäksi palaamista.

D3-vitamiini on ollut tapetilla jokusen aikaa, lähinnä siksi, että sitä lobataan hyvin voimakkaasti D2-vitamiinin kustannuksella. Jotkut perustelevat D3:n suosimista sillä, että se on "luonnollista" ja D2 "luonnotonta" eli synteettistä, lisäksi D3:n sanotaan imetyvän paremmin. Tippavitamiinit ovat varmaan kohta ainoat saatavilla olevat D2-versiot, monivitamiineissa ja kalsiumyhdistelmätableteissa on järestään D3-vitamiinia. Sinänsä ongelmani on hieman ristiriitainen, sillä D3 eli kolekalsiferoli on (ainakin aiemmin) eristetty villan lanoliinista, enkä välttele villaa, päin vastoin. Tuntuukin hieman typerältä laittaa tyytyväisenä villasukat jalkaan ja lanoliinittaa lapsen villapöksyt ja samalla tiukasti kieltäytyä D3-valmisteesta... Perustelen tämän itselleni sillä, että lanoliini on ok jalassa vaan ei suussa.
Tällä hetkellä olen kiertänyt dilemman lisäämällä lapsen D2-tippojen annostuksen kaksinkertaiseksi.

Hunaja ja erilaiset mehiläistuotteet ovat yksi luonnon ällistyttävimpiä tuotoksia: täynnä ravintoa ja hyvää tekeviä aineita niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Mehiläistuotteita käytetään laajalti kosmetiikkateollisuudessa niiden ominaisuuksien vuoksi, eikä syyttä. Kuitenkin niiden tuotanto on eläimiä riistävää. Mehiläiset karkotetaan pesistä yleisimmin savun avulla, mutta prosessissa kuolee aina osa hyönteisistä. Hunaja kerätään pois ja tilalle laitetaan sokeria, mikä on oikeastaan mielestäni se ikävin asia: ihminen kerää herkun ja lykkää tilalle ravitsemuksellisesti köyhää mukakorviketta. Monet eivät edes hahmota mehiläistuotteiden olevan eläinperäisiä ja ovat hämmästyneitä kun kieltäydyn hunajalusikallisesta teessäni. Jostain syystä eläimen arvo vähenee sen myötä, mitä pienempi se on - hyönteisillä ei ole merkitystä, koska ne ovat niin pieniä, ja lisäksi mehiläiset pistää.

Lehmänmaitoa tuskin otan ruokavaliooni takaisin, sillä se assosioituu niin voimakkaasti riistämiseen, että ajatus valiomaidosta suussa saa voimaan pahoin. Plus että en millään tasolla usko maitojaterveys-lafkan propagandaan lehmänmaidon ylivertaisista ominaisuuksista.


Vegaanipiireissä olen ollut epäsikiö jo vuosia, siitä lähtien kun toin julki, että omistan koiran, eikä minulla ole minkään valtakunnan aikomusta tehdä siitä vegaania - päin vastoin, se olisi minusta lähinnä irvokasta. Tuo piiri on moralisoinut ja kaatanut täyslaidallisen niskaan kauan sitten, sen väen puheet eivät erityisemmin hetkauta (tosin, tuskin enää edes muistavat, sillä lopetin aktiivihörhöilyn sillä saralla jo jokusen aikaa sitten). Enemmän häiritsee oma korvien välini. Koen pettäväni itseni, jos nyt luovun periaatteistani, olkoonkin, että vain pienestä osasesta. Minkälaisen opetuksen annan lapselleni - että on ok lopettaa jokin tärkeä juttu, jollei sitä vaan jaksa tai viitsi? Että ympäristön paineille on hyvä antaa periksi ja mukautua muiden mielipiteisiin? Entä jos nyt alan käyttää hunajaa ja D3:sta, syönkö ensi jouluna jo paistettua sianpersusta rasva suupielistä roiskuen? Ajatuskin ällöttää.


Jotkut sanovat puolivitsillään, että periaatteet on pidettävä siihen asti, kunnes niistä luovutaan. Mutta milloin on oikea aika luopua, ja mistä syystä?

4 kommenttia:

  1. Onpa jälleen sinulla mielenkiintoista pohdintaa. Itse asiaan en osaa sanoa juuta enkä jaata. Kiitoksia kuitenkin ajatuksia herättelevästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista pohdintaa tosiaan. Osaatko sanoa että kuinka ehdottomia vegaanit ovat villan kanssa? Ymmärrän kyllä etteivät käytä siinä tapauksessa jos lampaita kasvatetaan pelkästään villaa varten, mutta miten esim. luomutilat yms ? Villan keriminen kun on kuitenkin lampaan hyvin voinnin kannalta tärkeää.

    VastaaPoista
  3. Vegaani ei määrielmän mukaan käytä mitään eläinperäistä, eli luomutuotannolla ei ole mitään merkitystä. Eli sinällään vain se eläinperäisyys ratkaisee, eikä välttämättä eettisyydellä tai ekologisuudella ole asian kanssa mitään tekemistä.

    VastaaPoista
  4. Ok, kiitos tiedosta, aina oppii uutta!

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, sana on vapaa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...